TaiYo esittää Lauri Grünthalia SYL:n puheenjohtajaksi 2018

Tiedote 5.10.2017

Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) esittää Lauri Grünthalia Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajaksi vuodelle 2018.

Grünthal, 23, opiskelee musiikin ja historian opettajaksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa, ja on kuluvana vuonna toiminut Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Grünthal toimii myös opiskelijaedustajana mm. Taideyliopiston yliopistokollegiossa ja Sibelius-Akatemian johtokunnassa, ja hän on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen. Lisäksi hän on toiminut kahden vuoden ajan sekä Sibelius-Akatemian musiikkikasvattajien ainejärjestö Maine ry:n että Helsingin yliopiston historianopiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry:n hallituksessa.

Taideyliopistossa Lauri Grünthal tunnetaan vahvana toimintakulttuurin kehittäjänä ja ennakkoluulottomasti toimeen tarttuvana tekijänä. Hänen johdollaan TaiYo on kuluvana vuonna kehittänyt uusia tapahtuma- ja viestintäkonsepteja ja kokoaa juuri opiskelijayhteisöä laajasti osallistaen linjapaperia Taideyliopiston kehittämisestä. SYL:n puheenjohtajana Grünthal haluaisi ammentaa taideopetuksessa ja kulttuurissa hyväksi todetuista metodeista yhteiseen työhön opiskelijoiden tulevaisuuden hyväksi.

”SYL on maamme tehokkaimpia edunvalvontajärjestöjä, ja vuonna 2018 sen tulee näkyä niin keskustelussa sukupolvipolitiikasta kuin tulevaisuuden työelämästäkin. Sen rinnalla SYL:n tulee kuitenkin kehittää edelleen ylioppilasliikkeen yhdessä tekemisen kulttuuria ja sitä kautta olla laajemminkin rakentamassa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Olen tänä vuonna TaiYo:n puheenjohtajana päässyt osaksi ylioppilaskuntatoimijoiden yhteisöä, jossa kaikki otetaan mukaan ja jossa pienemmälläkin toimijalla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Juuri sellaista yhteisöä haluan olla ensi vuonna kehittämässä edelleen”, Grünthal sanoo.

”Puheenjohtajana Lauri on luonut hyvät olosuhteet kaikille osallistua päätöksentekoon ja hyödyntää omaa osaamistaan yhteisten tavoitteiden eteen. Hän on uskomattoman monipuolinen tyyppi, jossa yhdistyvät taiteilijan luovuus, reserviupseerin jämptiys, hyvän opettajan fasilitointitaidot ja historioitsijan kyky hallita laajoja kokonaisuuksia. Laurista SYL saa kehittämishaluisen ja osaavan puheenjohtajan, joka ei pelkää ajatella myös boksin ulkopuolelta”, toteaa TaiYo:n hallituksen varapuheenjohtaja Jenni Kilpi.

Suomen ylioppilaskuntien liitto valitsee puheenjohtajan ja hallituksen liittokokouksessaan Tampereella 17.–18.11.2017. Liittokokouksessa päätetään myös kaikkia Suomen n. 130 000 yliopisto-opiskelijaa edustavan SYL:n toiminnasta ja taloudesta vuodelle 2018 sekä liiton linjapaperin osittaisesta päivityksestä.

Tykkää Laurin kampanjasivusta Facebookissa

Tutustu Laurin ehdokasesitteeseen

Lisätietoja:

Lauri Grünthal
puh. 040 710 4297
taiyo-pj@uniarts.fi

Pääsihteeri Ville Sinnemäki
puh. 040 710 4296
taiyo-paasihteeri@uniarts.fi