Kiitokset kaikille perjantaina mielenosoitukseen osallistuneille ja asiaa kommentoneille! Ilman opiskelijoiden laajaa ja näkyvää julkista protestointia asiat olisivat voineet mennä paljon huonomminkin.
https://instagram.com/p/0Kk2awukUT/?taken-by=syl_fin
SYL ja SAMOK lausuivat myös asiasta perjantaina
Tiedote 13.3.2015
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ovat todella tyytyväisiä siihen, että säästöpäätös opintotukioikeuden rajaamiseksi vain yhteen tutkintoon kaatuu eduskunnassa.
Tämä peruttu lakiesitys on hyvä muistutus päättäjille siitä, että opintotuki on suuri kokonaisuus, jossa jonkin elementin pieneltä kuulostavan muutoksen seuraukset voivat olla suuria. Näin kävi tälläkin kertaa: opintotukioikeuden epääminen toiselta tutkinnolta olisi vain vaikeuttanut opintopolulla etenemistä.
“Tämän maaliskuisen 13. päivän perjantain opiskelijat tulevat muistamaan onnenpäivänä. Tänään päättäjät näyttivät, että kanttia muuttaa kantaansa löytyy, kun aihetta on. Opintotukioikeuden eväämisellä toisesta samantasoisesta tutkinnosta olisi ollut ikävät ja kauaskantoiset seuraukset, ja nyt ne osattiin välttää”, iloitsevat puheenjohtajat Jari Järvenpää (SYL) ja Joonas Peltonen (SAMOK).
Opiskelijajärjestöjen tavoitteena on, ettei opintotukea heikennetä seuraavalla vaalikaudella. On aika arvioida opintotukeen jo tehdyt lukuisat muutokset ja niiden yhteisvaikutus. Lisäksi opiskelijoille on nyt annettava opiskelurauha, mahdollisuus keskittyä opintoihinsa ja valmistua.“Katse tulee kääntää korkeakouluihin ja niihin järjestelmiin, joilla todella voidaan tukea opiskelijoiden sujuvaa valmistumista: joustavilla opiskelumenetelmillä, digitalisaation hyödyntämisellä, hyvällä opinto-ohjauksella sekä mahdollisuudella opiskella ympärivuotisesti. Keinoja on, ne pitää vain ottaa käyttöön”, Joonas Peltonen ja Jari Järvenpää sanovat.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Jari Järvenpää, p. 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
puheenjohtaja Joonas Peltonen, p. 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi#opintotuki
#koulutuslupaus