Nyt on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka tämä yliopisto ja yhteiskunta toimivat – ja hankkia samalla elintärkeää kokemusta! Tule mukaan Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen 2015 kehittämään ylioppilaskunnan toimintaa ja vaikuttamaan koko Taideyliopiston ja taidekentän asioihin!
HUOM: Hakuaikaa on jatkettu!
Nuorena taideylioppilaskuntana voimme antaa oman taustamme näkyä ja muokata TaiYo:sta entistä selkeämmin taiteilijoiden ylioppilaskunnan. Hallituksessa voit vaikuttaa siihen, ettei kyykyttävä byrokratia tai opintojen rakenteet tukehduta opiskelijoiden luovuutta ja kykyä löytää uusia paikkoja tehdä yhteistyötä. Ketterällä 2-vuotiaalla ylioppilaskunnalla on täydet mahdollisuudet tulla Suomen opiskelijalähtöisimmäksi ylioppilaskunnaksi!
Taideyliopiston ylioppilaskunta on pieni ja keskittynyt. Tämä tuo omat vahvuutensa: voimme panostaa juuri siihen, mikä on meille ja jäsenistöllemme tärkeää: opintoihin, taiteeseen ja kulttuuriin. Meillä ei ole samanlaisia vaikuttamismahdollisuuksia tai -paineita esim. opiskelija-asumiseen tai koulutuspolitiikkaan kuin suuremmilla ylioppilaskunnilla. SYL:n kautta hallitus on mukana vaikuttamassa opiskelijoiden asemaan valtakunnallisesti, mutta paikallistasolla voimme tehdä juuri sitä, minkä koemme tärkeäksi. Kulttuuripolitiikan kentällä olemmekin sitten jäsenmäärältämme suuri toimija. Koska kokoamme yhteen laajasti eri alojen taiteilijoita ja taideopiskelijoita, olemme ainutlaatuisessa asemassa miettimään koko kulttuurikentän etua ja tulevaisuutta.
Hallituslaisen tie vie toisinaan mielenosoituksiin tai esiintymislavalle, mutta myös Suomen ylioppilaskuntien liiton kautta tapaamisiin keskeisimpien päättäjien kanssa. Ylioppilaskunnan hallituksessa pääset luomaan verkostoja niin yliopiston sisällä kuin Suomen ja taidekentän päättäjiin. Ylioppilaskunnan hallitus on paraatipaikka hankkia kokemusta vaikuttamistyöstä, järjestötoiminnasta ja hallinnosta.
Hallituksen vastuulla on asioita opintoasioiden edunvalvonnasta aina tapahtumien järjestämiseen ja se johtaa ylioppilaskunnan päivittäistä toimintaa. Hallituksen jäsenen työmäärä mitoitetaan niin, että hallituksessa olo on mahdollista opintojen ohella. Puheenjohtajalta tehtävä vaatii noin puolipäiväistä sitoutumista koko vuodeksi, muilta hallituksen jäseniltä muutaman tunnin työpanosta viikossa. Puheenjohtaja saa tehtävästään kunnon palkkion ja muillekin hallituksen jäsenille maksetaan pienempi korvaus. Hallituksen toivotaan sitoutuvan tehtävään koko vuodeksi 2015.
Tehtävään saa perehdytyksen! Lisäksi hallituksen rinnalla ovat työntekijöinä pääsihteeri sekä jäsenpalvelu- ja edunvalvontasihteeri, jotka omalta osaltaan pyörittävät ylioppilaskunnan päivittäistä toimintaa – sekä ovat hallituksen apuna ja olkapäänä.
Sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu 6-10 jäsentä. Jäseniä valitaan vähintään yksi jokaisesta akatemiasta, josta on enemmän kuin yksi ehdokas. Hallitukseen voi hakea kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen. Edustajisto valitsee hallituksen puheenjohtajan kokouksessaan 24.11. ja muut hallituksen jäsenet 10.12.
Jos olet kiinnostunut, laita lyhyt vapaamuotoinen hakemus pääsihteeri Ville Sinnemäelle (taiyo-paasihteeri (ät) uniarts.fi) 3.12. klo 16.00 mennessä. Kerro hakemuksessa, miksi olet kiinnostunut ja miksi juuri sinä olisit sopiva työskentelemään hallituksessa; jos olet toiminut aiemmin luottamustehtävissä tms. joista ajattelet olevan hyötyä tässä, kerro sekin. Merkitse hakemukseen myös, haetko hallituksen jäseneksi ja/vai puheenjohtajaksi.
Lisätietoja: TaiYo:n hallituksen 2014 puheenjohtaja Mikael Kinanen, puh. 040 710 4297, taiyo-pj (ät) uniarts.fi.