Taideyliopiston ylioppilaskunta katsoi tarpeelliseksi lausua Opetus- ja kulttuuriministeriön esitysluonnoksesta erityisesti jäsenistönsä, nuorten taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten näkökulmasta. Taideyliopiston ylioppilaskunta kokee, että keskustelussa lukukausimaksuista ei ole huomioitu lainkaan taidealan yliopistokoulutuksen erityispiirteitä eikä niitä vaikutuksia, jotka esityksellä toteutuessaan olisi taiteellisen koulutuksen kautta koko suomalaiseen kulttuurielämään. Ylioppilaskunta haluaa korostaa, että esityksen vaikutukset suomalaiseen taidekenttään ja kulttuurielämään ovat merkittävät ja kauaskantoiset, eikä näitä vaikutuksia sekä nuorten akateemisten taiteilijoiden näkemyksiä saa ohittaa mahdollisista lukukausimaksuista päätettäessä.

Taideyliopiston ylioppilaskunta vastustaa esitystä EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista ja näkee sen haitalliseksi Taideyliopistolle ja sen opiskelijoille, suomalaiselle korkeakoulu- ja taidekentälle sekä Suomen kansantaloudelle. Esityksen taloudelliset hyödyt yliopistoille ovat vähintäänkin kyseenalaiset, mutta toteutuessaan esitys vahingoittaisi niin suomalaisten yliopistojen kansainvälisyyttä, suomalaisen kulttuurin elinvoimaisuutta kuin Suomen kansantaloutta.

  • Lukukausimaksut johtaisivat Suomeen tulevien kansainvälisten opiskelijoiden määrän vähenemiseen ja heikentäisivät näin yliopistojen kansainvälisyyttä. Taideyliopiston toiminta-alojen erityisen kansainvälisyyden vuoksi sen toimintaedellytykset heikkenisivät radikaalisti.
  • Lukukausimaksujen myötä pienentyvä hakijapooli vähentäisi yliopistojen valinnanvaraa sisäänotossa eivätkä ne voisi enää nykyisessä määrin valita opiskelijoitaan parhaista hakijoista. Tämä näkyisi erityisesti pienillä aloilla, kuten Taideyliopiston sisäänotossa.
  • Kotikansainvälistymisen vähentyessä myös suomalaisten opiskelijoiden opinnot ja niiden aikana hankittu kokemus köyhtyisivät erityisesti kulttuuri- ja taidealoilla.
  • Kansainvälisten taideopiskelijoiden ja monikulttuurisen vuorovaikutuksen vähentyessä koko suomalainen kulttuurielämä saisi nykyistä vähemmän virikkeitä.
  • Suomalaisen taiteen kansainvälinen näkyvyys ja kulttuurivienti kärsisivät tulevien taiteilijoiden kontaktien maailman taidepiireihin heikentyessä.
  • Suomi-kuvaa maailmalla luovia kansainvälisiä kulttuuritoimijoita kasvaisi entistä vähemmän.
  • Apurahajärjestelmä ja muut lisäkulut huomioon ottaen lukukausimaksut eivät lopulta juurikaan lisäisi yliopistojen tulovirtoja, vaan ne lisäisivät ainoastaan kallista hallinnointia.
  • Tutkimustiedon valossa lukukausimaksuista johtuva kansainvälisten opiskelijoiden ja tulevien veronmaksajien menettäminen olisi tuhoisaa myös kansantaloudellisesti.

Koko teksti: Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle lukukausimaksuista 21.11.2014.

Opetus- ja Kulttuuriministeriö (OKM) lähetti 29.10.2014 lausunnoille Hallituksen esityksen yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta annetun hallituksen esityksen täydentämisestä. Esityksen mukaan yliopistolakiin lisättäisiin säännökset EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa. Lukukausimaksun suuruus olisi vähintään 4000 euroa lukuvuodessa. Korkeakouluilla tulisi olla apurahajärjestelmä, jolla tuetaan maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden opiskelua.

Lisätietoja: Jäsenpalvelu- ja edunvalvontasihteeri Hannu Jaakkola, hannu.jaakkola@uniarts.fi

Posted by Toimistosihteeri