Uudet opiskelijat on nyt valittu Kuvataideakatemiaan, Sibelius-Akatemiaan ja Teatterikorkeakouluun. Onnea kaikille! Samoin opiskelijat ovat viimeistään näillä hetkillä liittymässä ylioppilaskuntiensa jäseniksi. Ylioppilaskuntaan kuuluvat kaikki yliopiston perusopiskelijat.
Vuodenvaihteessa tapahtuu muutos, joka tuskin mullistaa kenenkään arkea. KuvAn, SibAn ja TeaK:n opiskelijoista tulee Taideyliopiston opiskelijoita, jotka opiskelevat akatemioissa nimeltä Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Samalla ylioppilaskuntien eli KUVYO:n, SAY:n ja TEYO:n jäsenet siirtyvät Taideyliopiston ylioppilaskunnan jäseniksi. Se, minkälaista alakohtaista opiskelijatoimintaa uuden ylioppilaskunnan piirissä tapahtuu, on vielä auki. Samoin uuden ylioppilaskunnan luonne, toiminta ja kaikki on vielä päättämättä.
Ylioppilaskuntaa valmistellaan vauhdilla jo nyt. Päätökset tekee nyt syksyllä valittava edustajisto, ylin päättävä elin. Uskaltaudu mukaan vaikuttamaan, sillä ylioppilaskunta on opiskelijoiden oma juttu, parhaimmillaan vaikuttava, hauska ja opiskelijoiden näköinen yhteisö.
Vinkit:
- Seuraa näitä sivuja, niin pysyt helposti kärryillä kaikesta ja löydät haluamasi tiedon.
- Liity Facebookissa ryhmään Taideylioppilaskuntien yhteisö, niin pysyt helposti kärryillä kaikesta.
- Tykkää Facebookissa sivusta Taideylioppilaskunnan edustajistovaalit 1.-3.10.2012, niin pysyt kärryillä vaaleista.
- Tule vaalikahveille (ajankohdat päivitetään tänne) ja muihin Taideylioppilaskunnan ideointitilaisuuksiin osallistumaan pohjatyöhön.
- Asetu ehdolle edustajistovaaleissa ja vaikuta varsinaisiin päätöksiin.
Tästä tulee hyvä, muttei ihan itsestään. Tule siis mukaan!