Senja Syrjälä

Olen 28-vuotias kohta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta valmistuva musiikkikasvattaja ja klassisen laulun opettaja. Minulla on esiintymiskokemusta niin teatterin, oopperan, operettien kuin musikaalien parista, sekä olen keikkaillut paljon yksityistilaisuuksissa pikkujouluista ristiäisiin ja hautajaisista häihin. Olen laulanut Savonlinnan oopperajuhlakuorossa kahtena kautena ja laulajana olen suuntautunut klassiseen lauluun ja varsinkin oopperaan, mutta laulan ja esiinnyn myös kevyen musiikin saralla (pop, rock, iskelmä, folk, musikaali…).

Jos tilaisuutesi kaipaa musiikkiesitystä, ota rohkeasti yhteyttä!

  • Ristiäiset, hautajaiset, häät, pikkujoulut, syntymäpäivät, kesäjuhlat, valmistujaiset…
  • Kokoonpanot: Laulu, laulu-kitara, laulu-piano ja isommat kokoonpanot tarpeen mukaan (esimerkiksi laulu-piano-sello tai koko bändi)
  • Ooppera ja lied (suomalainen, saksalainen, ranskalainen, espanjalainen, venäläinen, italialainen…)
  • Pop, rock, folk, iskelmä, soul, r&b, laulelma, musikaali…
  • Lasten (ja aikuisten) syntymäpäiville myös erilaiset musiikilliset ohjelmanumerot
  • Voin ehdottaa tilaisuuteen sopivia kappaleita tai toiveiden mukaan.
  • Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Etelä-Karjala, muut alueet tilanteen mukaan.

Tehdään tilaisuudestasi yhdessä ikimuistoinen!