Taideyliopiston ylioppilaskunta hakee pääsihteeriä

Taideyliopiston ylioppilaskunta on noin 1800 taiteen alan yliopisto-opiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö, joka käynnistää toimintansa syksyllä 2012 ja muodostuu virallisesti Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan (SAY), Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan (KUVYO) ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnan (TEYO) yhdistyessä vuodenvaihteessa 2013. Ylioppilaskunta toimii jäsentensä yhdyssiteenä ja aktiivisena edunvalvontajärjestönä.

Haemme palvelukseen kokopäivätoimista

PÄÄSIHTEERIÄ

1.1.2013 alkaen.

Pääsihteeri vastaa ylioppilaskunnan taloudesta sekä toimiston ja projektityöntekijöiden esimiestehtävistä, toimii ylioppilaskunnan edustajiston ja hallituksen sihteerinä sekä toimeenpanee päätöksiä. Lisäksi pääsihteerin tehtäviin kuuluu alkutaipaleella olevan ylioppilaskunnan organisaation kehittäminen ja toiminnan vakiinnuttaminen.

Edellytämme hakijalta kokemusta ylioppilaskunta- tai järjestötoiminnasta, taloushallinnon ja kokoustekniikan tuntemusta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta tarttua vaikeisiinkin asioihin sekä hyviä ATK-taitoja. Esimieskokemus sekä kokemus muutosjohtamisesta, korkeakouluopinnot tai loppututkinto ja Taideyliopisto-hankkeen sekä taidealan tuntemus katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävä edellyttää kykyä hallita useita asiakokonaisuuksia yhtäaikaisesti, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä joustavuutta. Työssä tarvitaan sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa sekä ruotsin ja englannin kielen taitoa.

Taideyliopiston ylioppilaskunta tarjoaa pääsihteerille nuorekkaan, luovan ja innostavan työympäristön, arvokasta työkokemusta taidealan organisaatiossa sekä aitiopaikan korkeakoulukentän ja opiskelijapoliittisen toiminnan ytimessä.

Pääsihteerin työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työsuhde alkaa 1.1.2013 tai aikaisemmin sopimuksen mukaan. Taideyliopiston ylioppilaskunnalle osoitetut hakemukset ansioluettelon ja palkkatoiveen kera tulee toimittaa torstaina 22.11.2012 klo 15 mennessä osoitteeseen saara.hyrkko@gmail.com. Hakemukset kuitataan saapuneiksi. Haastattelut järjestetään 26.-30.11.2012. Pääsihteerin valitsee ylioppilaskunnan edustajisto kokouksessaan 3.12. tai 11.12.2012.

Lisätietoja tehtävästä antavat taideylioppilaskuntien yhdistymisen projektipäällikkö Saara Hyrkkö (040 710 4227, saara.hyrkko@gmail.com) ja Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan pääsihteeri Aaro Häkkinen (040 710 4296, say-ps@siba.fi).

Lisätietoja Taideyliopiston ylioppilaskunnasta: http://www.taideylioppilaskunta.fi