Opiskelijakilpailu: visuaalinen ilme TaiYo:n juhlavuodeksi

Miltä näyttää Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) juhlavuonnaan 2023 täyttäessään kymmenen vuotta? Olemme rohkea taidealan opiskelijoiden yhteisö ja kulttuurikentän vaikuttajia. Arvojamme ovat taide, tiede ja sivistys, ekologisuus, kriittisyys sekä yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. 

Haemme avoimen, kaikille eri taiteen alojen opiskelijoille suunnatun kilpailun kautta taiyonnäköistä juhlavuosi-ilmettä niin yhteisömme kymmenvuotisjuhlintaan, ja ilmeestä riippuen myös eduskuntavaalien alla viestintään taiteen ja kulttuurin puolesta. 

Kilpailun voittajalle vuosijuhla-ilmeestä maksetaan kertaluontoisesti 600 euron palkkio. Kilpailussa toiseksi tullut saa kunniamaininnan sekä 150 euron palkkion.

Kilpailun säännöt: 

1. Kilpailuaika ja osallistumisoikeus 
Kilpailu alkaa 13.12.2022 ja päättyy 18.1.2023 klo 15.00. Kilpailuun osallistuvan on oltava opiskelija suomalaisessa korkeakoulussa. Osallistua voi yksin tai ryhmässä. 

2. Ehdotusten jättäminen 
Kilpailuehdotukset tulee palauttaa viimeistään 18.1.2023 klo 15.00. 

Ehdotukset otetaan vastaan sähköisesti pdf-tiedostona sähköpostiosoitteeseen taiyo-paasihteeri@uniarts.fi. Otsikoi tiedosto muotoon TaiYo10v_OsallistujanNimi/Nimet. Kirjoita lähettämääsi sähköpostiin osallistujan tai osallistujien nimet, yhteydenottoa varten sähköpostiosoite sekä puhelinnumero, sekä tieto missä korkeakoulussa osallistujat opiskelevat opiskelija-statuksen varmistamiseksi.

Ehdotukset käsitellään anonyymisti. Anonymiteetin varmistamiseksi älä kirjoita nimeäsi tai yhteystietojasi itse pdf-dokumenttiin.  

3. Suunnitelman sisältö 
Ehdotuksen tulee sisältää vähintään seuraavat suunnitelmat: 

  • Vuosijuhlailmeen kuvituskuva / kuvituskuvat. Kuvituskuvia käytetään kampanjan sosiaalisen median julkaisussa, sekä tulostettavissa postereissa. Esitys voi olla esimerkiksi posterimuotoinen, mutta muoto on vapaa. 
  • Mahdollinen vuosijuhlan logo. Perustellusti tämä voi myös olla sama kuin kuvituskuva, tai löytyä kuvituskuvasta.
  • Juhlavuosi-ilmeen päävärit
  • Kuvituskuvien soveltuvuus eri viestinnän alustoille voi tulla ilmi suunnitelmassa
  • Ideointia kuvin tai tekstillä missä kaikkialla vuosijuhlan ilme voisi näkyä. Esimerkiksi ideoida voi vuosijuhlatuotteita tai tapoja miten vuosijuhlan ilme voisi näkyä vaikkapa kampuksilla.

Taideyliopiston ylioppilaskunnan juhlavuosi tulee näkymään TaiYon sosiaalisen median kanavilla Instagramissa, nettisivuilla ja Facebookissa. Tämän lisäksi samaa juhlavuosi-ilmettä käytetään ilmeestä riippuen ylioppilaskunnan kulttuurin puolesta tehtävään eduskuntavaalikampanjan viestintään.

4. Voittajan valinta 
Voittajan valitsee raati, joka koostuu TaiYon hallituslaisista sekä työntekijöistä. Ehdotukset käsitellään anonyymisti. Raadin jäsenet eivät voi osallistua kilpailuun.
  

5. Voittajan toimeksianto 
Kilpailun voittajan ehdotuksen pohjalta luodaan vuosijuhlailme. Voittajalle maksetaan 600 euron suuruinen palkkio. Toiselle sijalle tulleelle ehdotukselle maksetaan 150 euron suuruinen palkkio. 

6. Muuta 
Raati painottaa arvioinnissaan seuraavia asioita: 

  • Nykypäivän taideopiskelijuuden ilmaisu ilmeessä
  • TaiYo:n virallisten arvojen välittyminen ilmeessä
  • Arvostamme rohkeaa otetta, luovuutta ja kantaaottavuutta
  • Mahdollisuudet hyödyntää ilmettä monipuolisesti juhlavuosiviestinnässä, erilaisissa tuotteissa ja myös eduskuntavaalikampanjassa

Taideyliopiston ylioppilaskunta syntyi Taideyliopiston tavoin vuonna 2013, kun Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnat yhdistyivät. Täyttäessämme kymmenen muistamme historiaamme, mutta ennen kaikkea katse on tulevaisuudessa: miltä taideopiskelija näyttää TaiYon uudella tulevalla vuosikymmenellä?

TaiYon arvoja ovat taide, tiede ja sivistys, kriittisyys, ekologisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. TaiYo on Suomen vaikuttavin taidealan opiskelijoiden yhteisö. Se pitää huolta opiskelijoista ja heidän toimintaedellytyksistään yliopistossa ja yhteiskunnassa. Lisää TaiYo:n arvoista ja muista toiminnan lähtökohdista voit lukea strategiastamme.

Lisätiedot:

Pääsihteeri / Taide- ja kulttuuripolitiikan asiantuntija

Pääsihteeri Lauri Grünthal:
taiyo-paasihteeri (at) uniarts.fi

Taide- ja kulttuuripoliittinen asiantuntija:
suvi.vendelin (at) uniarts.fi