Ylioppilaskunta oli mukana järjestämässä ensimmäistä kertaa järjestettävää Orientaatiopäivää uusille opiskelijoille 24.8.2018. Päivän tavoitteena oli tutustuttaa ihmisiä yli akatemiarajojen, esitellä eri akatemioiden tiloja ja herättää keskustelua taiteesta.
130 uutta opiskelijaa järjestäytyi 15 ryhmään, jotka liikkuivat omatoimisesti Helsingin läpi keskustellen, välillä eksyen, mutta suurin piirtein aikataulussa pysyen.
Päivä huipentui Teatterikorkeakoululla kysymykseen: “mitä projekteja haluaisitte tehdä yhdessä?” Jokainen ryhmä sai aikaa valmistella haluamansa esityksen aiheesta, mitkä esitettiin lopuksi kaikille.
Allaolevan kuvan maalauksen (pöytäliinaan) tekivät Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki ja akatemioiden dekaanit Kaarlo Hildén, Jan Kaila ja Maarit Ruikka. He muodostivat 16. ja viimeisen ryhmän, joka esitteli toiveitaan tulevaisuuden projekteista. Yliopiston johto ja uusimmat opiskelijat vastasivat siis samaan kysymykseen, jokainen omasta näkökulmastaan.
Koska päivä kulki Punavuoren Exhibition Laboratorystä Musiikkitalon kautta Kallioon, Teatterikorkeakoulun Torille, voi sanoa tämän olleen käänteinen Calamari Union -reitti. Erona tietenkin, että kukaan ei kuollut ja Frank löytyi helpoiten ihmisten lompakoista tai kännyköistä.
Päivän päätteeksi osa osallistujista löysi tiensä Ølhus Oslon terassille keskustelemaan ja jatkamaan tutustumista. Tämä herätti myös huomiota ravintolan henkilökunnassa, ja nopean neuvottelun jälkeen Ølhus Oslo halusikin laajentaa tarjoustensa saavutettavuutta. Aikaisemmin ainoastaan Teatterikorkeakoulun opiskelijoille myönnetyt tarjoukset ovat siis tästä lähtien samat kaikille Taideyliopiston opiskelijoille!
Mikäli tiedät muita akatemiakohtaisia tarjouksia, TaiYo:lle voi vinkata ja selvitämme, voisiko kaikille taideyliopistolaisille saada lisää kohtaamispaikkoja. Meille voi laittaa sähköpostia osoitteeseen taiyo-toimisto@uniarts.fi.
Ølhus Oslon tarjoukset jokaiselle, joka näyttää Taideyliopiston opiskelijakortin:
- Lapin Kulta III 5,00€ 0,5l
- Weihenstephaner Hefeweissbier 6,90€ 0,5l
- Happy Joe siideri 6,60€ 0,4l
- Talon puna- tai valkoviini 7,00€ 24cl
- Kahvi tai tee 1,50€
- Limut 2,50€
These offers are for all students of Uniarts who show their student card.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.