Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallitus on kokouksessaan 24.1. valinnut uudeksi Vapaan taiteen tilan koordinaattoriksi Teppo Vesikukan. Teppo opiskelee Kuvataideakatemiassa tila-aikataiteen opetusalueella ja valmistui viime vuonna kuvataiteen kandidaatiksi. Hän on toiminut Vapaan taiteen tilan työntekijän sijaisena useamman lyhyen jakson vuosina 2016-2017 ja osallistunut muutenkin aktiivisesti tilan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Lisäksi hän on toiminut useissa luottamustehtävissä ylioppilaskunnan ja Taideyliopiston piirissä, mm. TaiYo:n hallituksen jäsenenä 2016 vastuualueinaan viestintä ja Vapaan taiteen tila sekä Kuvataideakatemian johtokunnassa 2016-2017.
Teppo aloittaa perehtymisen tehtävään heti viikon 5 alussa ja aloittaa virallisesti Vapaan taiteen tilan koordinaattorina 1.2. Vapaan taiteen tilan työntekijänä lähes viisi vuotta eli käytännössä sen toiminnan alusta lähtien toiminut Johannes Vartola puolestaan lopettaa tehtävässä tammikuun lopussa – TaiYo esittää Johannekselle suuret kiitokset Vapaan taiteen tilan eteen tehdystä työstä!
Vapaan taiteen tilan yhteystiedot eivät henkilövaihdoksen myötä muutu, vaan koordinaattorin tavoittaa jatkossakin numerosta 045 8424 258 ja osoitteesta info@vapaantaiteentila.fi.