TaiYo: Musiikkiluokat edistävät tasa-arvoista taidekasvatusta

Kannanotto: Musiikkiluokat edistävät tasa-arvoista taidekasvatusta

Helsingin kaupunki on aikeissa lakkauttaa musiikkiluokkia useassa peruskoulussa, ja myös valtakunnallisella tasolla järjestelmä on paikoin murenemassa. Uutiset musiikkiluokkien vähentämisestä ovat huolestuttavia, sillä nämä erityistehtävän saaneet luokat edistävät osaltaan tasa-arvoisen taidekasvatuksen toteutumista Suomessa.

Musiikkiluokkajärjestelmää on kritisoitu elitistisenä. Kuten asian tiimoilta Helsingin Sanomissa haastatellut musiikinopettajat ovat todenneet, asia on kuitenkin päinvastoin. Musiikkiluokat, kuten muutkin taideopetuksen erityistehtävän saaneet luokat, tarjoavat mahdollisuuden laajempaan taideharrastukseen myös niille, joiden ei ole taloudellisesti mahdollista käydä esimerkiksi soittotunneilla tai kuvataidekoulussa. Järjestelmän romuttaminen johtaisi pahimmillaan juuri tähän mainittuun elitistisyyteen, jossa varallisuus määrittelee entistä enemmän sen, millaisia harrastusmahdollisuuksia nuorella on.

Helsingin Sanomissa käydyssä keskustelussa nostettiin esille myös musiikin hyvinvointivaikutukset: sen merkitys aivojen kehittymisen tukena sekä rooli ”kansainvälisenä vientituotteena”. Musiikkiharrastus tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä, kannustaa luovaan ajatteluun ja tarjoaa uusia ilmaisukeinoja. Tutkimuksissa on myös havaittu, että musiikkiluokkaa käyvät nuoret keskittyvät muita paremmin myös muiden aineiden oppitunneilla.

Vaikka musiikkiluokat lienevät tunnetuin esimerkki, toimii monessa koulussa esimerkiksi kuvataide- tai tanssipainotteisia luokkia. Myös näiden erityistehtävän saaneiden luokkien lakkauttaminen olisi päättäjiltä lyhytnäköistä toimintaa. Mahdollisuus käydä koulua taidepainotteisella luokalla edistää myös nuorten vapaa-ajan harrastustoimintaa, ja ehkäisee näin osaltaan yhteiskunnan lieveilmiöitä.

Taide tarjoaa ihmiselle iästä ja ympäristöstä riippumattoman keinon ilmaista itseään. Taideharrastuksen avulla esimerkiksi syrjäytymisvaarassa oleva nuori voi parhaimmillaan oppia kanavoimaan tunteitaan ja tuntea esimerkiksi orkesterissa soittaessaan olevansa osa yhteisöä. Pohja elinikäiselle harrastukselle muotoutuu peruskouluiässä, joten tasavertaisten mahdollisuuksien turvaaminen juuri nuorille on ensiarvoisen tärkeää. Olisi naiivia väittää, etteivätkö taideharrastusmahdollisuudet yhteiskunnassamme jo nyt korreloisi varallisuuden kanssa jossain määrin, mutta ilman erityispainotettuja luokkia tilanne pahentuisi entisestään.

Musiikkiluokat, kuten muutkin taidepainotetut luokat, tarjoavat osaltaan mahdollisuuden tasa-arvoiseen taidekasvatukseen. Järjestelmän alasajo päättäjien toimesta asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan.

Helsingissä 25.1.2017

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA