MEDIATIEDOTE 10.4.2015 KLO 13
Akateemisen kaunotaiteen palkinto Blaue Frau -teatteriryhmälle
Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) on myöntänyt järjestyksessään toisen Akateemisen kaunotaiteen palkinnon Helsingissä toimivalle Blaue Frau -ryhmälle. Blaue Frau on Sonja Ahlforsin ja Joanna Wingrenin feministinen teatteriryhmä, joka pyrkii teoksissaan ja toiminnassaan kyseenalaistamaan ja haastamaan yhteiskunnan ja teatterikentän sukupuolirooleja ja -rakenteita. Ryhmä perustettiin alkujaan vuonna 2005 Pohjoismaissa vaikuttavan drag king -ryhmä Subfraun suomalaiseksi ”pikkusiskoksi”.
Oman esitystoiminnan lisäksi Blaue Frau on yhdessä muiden taiteilijoiden, kuten unkarilaisen näyttelijän Ágnes Kaszásin kanssa, kehittänyt myös vuodesta 2013 toimineen Pop Up Art House -festivaalikonseptin. Festivaalilla on ollut tekijöitä useilta taiteenaloilta – musiikkia, performaansseja, keskustelutilaisuuksia ym. – ja se on etsinyt uusia tapoja edistää taiteiden välistä yhteistyötä. Viimeksi marraskuussa 2014 järjestetyn Pop Up Art Housen teemana oli rakkaus, johon kaikki festivaalin tapahtumat tavalla tai toisella liittyivät.
”Meitä ei usein hemmotella tällaisella huomiolla, joten otamme palkinnon kiitollisina vastaan”, toteavat Sonja Ahlfors ja Joanna Wingren. ”Blaue Frau on toiminut taidekentän marginaalissa jo pitkään. Se on ollut oma valintamme, sillä marginaalissa voi vapaammin tehdä outoa ja kumouksellista taidetta, mutta välillä marginaalissa on myös yksinäistä. Perustimme Pop Up Art Housen yhdessä ihanien, hullujen ja lahjakkaiden taiteilijoiden kanssa, jotta työmme ei olisi niin yksinäistä. Sillä lopulta kaikkein tärkeintä on aina yhteyden luominen, rakkaus, kunnioitus ja se, että saa tehdä yhdessä muiden kanssa taidetta, johon todella uskoo.”
”Jaamme palkinnon kaikkien niiden upeiden ihmisten kanssa, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa 16:ta produktiotamme ja Pop Up Art House -festivaalia. Meidän mielestämme jokaisen, joka toimii feminismin, normikriittisyyden, rasisminvastaisuuden ja moninaisuuden hyväksi – jokaisen, joka haluaa muutosta ja tekee töitä sen eteen – tulisi saada palkinto joka päivä”, päättävät Ahlfors ja Wingren. Palkinto luovutettiin heille perjantaina 10.4. klo 12.45 Ateneumin taidemuseon pääportaikossa pidetyssä julkistustilaisuudessa, jossa kuultiin myös Saara Lindahlin säveltämä palkinnon oma fanfaari Sic itur ad astra.
Taideyliopiston ylioppilaskunta perusti Akateemisen kaunotaiteen palkinnon viime vuonna ylioppilaskunnan 1-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, ja se jaetaan nykyään vuosittain ylioppilaskunnan vuosipäivän juhlinnan yhteydessä. Rahalliselta suuruudeltaan palkinto on ennen 1.8.2014 opintonsa aloittaneen opiskelijan yhden kuukauden täysimääräisen opintorahan ja asumislisän suuruinen. Tänä vuonna palkintosumma on siis 503,49 euroa, ja se muuttuu vuosittain opintotuen kehityksen mukaisesti. Palkintosummalla Taideyliopiston ylioppilaskunta haluaakin samalla muistuttaa, minkälaisella rahamäärällä opiskelijoiden oletetaan tulevan toimeen opintojensa aikana.
Akateemisen kaunotaiteen palkinnon tarkoituksena on edistää taiteen vapauteen ja kehitykseen liittyviä taiteellisia ja yhteiskunnallisia pyrkimyksiä, nostaa esiin nuorten taiteilijoiden näkökulmia sekä lisätä ennakkoluulottoman ja tulossa olevan taiteen arvostusta ja näkyvyyttä. Erityisenä tarkoituksena on uudistaa ajatusta hyvästä taiteesta ja vallata akateemisen, korkean ja kaunotaiteen käsitteet uuden, vasta tuloillaan olevan taiteen käyttöön. Palkintoa myönnettäessä korostetaan – ylioppilaskuntien lakisääteistä tehtävää mukaillen – taiteilijan kykyä aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen taiteilijuuteen.
Palkinto jaetaan vuosittain nuorelle tai nuoria edustavalle taiteilijalle, taiteilijaryhmälle tai teokselle, joka laajentaa alansa ilmaisua tai tuo siihen jotakin uutta. Palkinnonsaaja voi toimia millä tahansa taiteen alalla. Palkinto ei ole tunnustus jo tehdystä urasta vaan huomionosoitus ja kannustus uusille rohkeille avauksille ja lupaavalle taiteen aloja uudistavalle otteelle. Palkintoa jaettaessa tärkeää on omaperäisyys ja kiinnostavat ja radikaalit avaukset, minkä lisäksi voidaan korostaa rajanylityksiä eri taiteenlajien välillä, osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen asemasta ja työtä taiteen aseman edistämiseksi.
Palkinnon saajan valitsee TaiYo:n hallituksen nimittämä palkintolautakunta, johon kuuluivat tänä vuonna Taideyliopiston opiskelijat Riikka Karjalainen (Teatterikorkeakoulu), Mikael Kinanen (Kuvataideakatemia), Sara Mansnerus (Sibelius-Akatemia) ja Johannes Vartola (Vapaan taiteen tila). Ensimmäisen, huhtikuussa 2014 jaetun Akateemisen kaunotaiteen palkinnon sai eri taiteenalojen välillä risteilevistä näyttelyistään, esityksistään ja tapahtumistaan tunnettu vaasankatulainen Sorbus-galleria.
LISÄTIETOJA
Blaue Frau
Sonja Ahlfors, puh. 040 735 1640, sonja@blauefrau.com
Joanna Wingren, puh. 050 347 3335, joanna@blauefrau.com
blauefrau.com
Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo)
Puheenjohtaja Erla Pulli, puh. 040 710 4297, taiyo-pj@uniarts.fi
Pääsihteeri Ville Sinnemäki, puh. 040 710 4296, taiyo-paasihteeri@uniarts.fi
taiyo.fi
Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) on Taideyliopiston opiskelijoiden yhteisö sekä etu- ja palvelujärjestö, jonka jäseniä ovat kaikki n. 1800 Taideyliopiston perustutkinto-opiskelijaa. Ylioppilaskunta syntyi 1.1.2013, kun Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnat yhdistyivät.