Opiskelijoiden vaalikampanja alkaa 25.2.: Paras lupaus on #koulutuslupaus

#Koulutuslupaus on korkeakouluopiskelijoiden valtakunnallinen eduskuntavaalikampanja, joka käynnistyy keskiviikkona 25. helmikuuta samaan aikaan klo 11.30-12.30 eri kaupungeissa ympäri Suomen. Tuolloin opiskelija- ja ylioppilaskunnat järjestävät tempauksia, kuten pääsykokeita ehdokkaille, ja tarjoavat kuumaa juotavaa ohikulkijoille. Kampanjaa koordinoivat Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL).

Koulutuslupauksella opiskelijat haluavat muistuttaa ehdokkaita ja puolueita siitä, että koulutus on paras lahja yksilölle ja yhteiskunnalle. Suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviä ovat korkea osaaminen ja kansainvälisesti tunnettu koulutusjärjestelmä. Koulutus on eniten hyvinvointia, tasa-arvoa ja talouskasvua tuottava yksittäinen tekijä. Panostamalla koulutukseen panostamme myös Suomen tulevaisuuteen.

“Koulutus ei kestä enää yhtään enempää leikkauksia. Tämän vuoksi paras lupaus eduskuntaan pyrkivältä ehdokkaalta onkin koulutuslupaus!” toteavat puheenjohtajat Jari Järvenpää (SYL) ja Joonas Peltonen (SAMOK).

Ensi viikon kampanja-avauksen yhteydessä opiskelijajärjestöt julkaisevat myös kannanoton eduskuntavaalitavoitteistaan. Kampanjasivu avautuu 25.2. osoitteessa koulutuslupaus.fi ja Facebookissa http://www.facebook.com/koulutuslupaus. Aihetunnisteena somessa vaalikampanjan ajan on #koulutuslupaus.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jari Järvenpää (SYL), 044 906 5007, etunimi.sukunimi@syl.fi
puheenjohtaja Joonas Peltonen (SAMOK), 050 389 1000, etunimi.sukunimi@samok.fi

Opiskelijajärjestöjen kampanja-avaus Helsingissä

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta HYY, Taideyliopiston Ylioppilaskunta TaiYo ja pääkaupunginseudun opiskelijakunnat (METKA, HELGA, Laureamko, Ask, HUMAKO, O’diako) järjestävät yhdessä tempauksen, jossa luvassa ehdokkaiden puheita, kahvitarjoilu ja #koulutuslupaus-valokuvausseinä.

#koulutuslupaus: Pääsykoe eduskuntaan
Missä: Kaivopiha (Mannerheimintie 3)
Milloin: 25.2. klo 11.30-12.30
Yhteyshenkilö: Mimmi Piikkilä (HYY), 050 595 0327, mimmi.piikkila@hyy.fi