Puheenjohtaja Mikael Kinasen puhe Taideyliopiston avajaisissa 10.9.2014

Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Mikael Kinasen puhe Taideyliopiston avajaisissa 10.9.2014.

The speech of the Chair of the Board, Mikael Kinanen at the opening ceremony of the University of the Arts, 10th September 2014. [in Finnish]

Mikael Kinanen

Mikael Kinanen, ylioppilaskunnan puheenjohtaja

“Hyvät opiskelijat, arvon kutsuvieraat ja henkilökunta,

Minua pyydettiin pitämään lyhyt puhe, jotta aikaa jäisi taiteelle. Joten älkää kiinnittäkö huomiota puheen kirjallisiin ja taiteellisiin ansioihin, tai niiden puutteisiin. Ansioiden aika on myöhemmin.

Kysymykset taiteesta ja taiteen yhteiskunnallisesta asemasta ovat ne ydinkysymykset, jotka koskettavat valmistuvia opiskelijoita ja suurta osaa henkilökunnastakin. Mistä saamme toimeentulomme? Voimmeko ansaita sillä mitä varten meidät on koulutettu — siis taiteellisella työllä? Onko produktioihimme varaa? Jääkö korkeakulttuuri jatkossakin urheilukilpailujen jalkoihin? Mikä on suurten instituutioiden kohtalo? Entä pienten?

Ylioppilaskuntakin vasta luo yhteistä linjaa. Eri taiteenaloilla on erilaiset tarpeet ja toiveet kulttuuripolitiikan osalta. Yhteisiä näkemyksiä on löytynyt, mutta haluaisin ennemminkin kiinnittää huomiota keskustelujen henkeen: niissä on sellaista kiinnostusta, jossa kysymys on uskosta ja halusta vaikuttaa omaan tulevaisuuteen, eikä turhautumisesta.

Olemme puhuneet liian vähän siitä, mikä yliopistoyhteisömme demokratialla on kulttuuripoliittisesti. Demokratia ja siihen liittyvät onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä. Vain valveutuneet ja aktiiviset taiteilijat voivat viedä kulttuurikenttäämme eteenpäin!

Kuinka saisimme tuon keskusteluissa heränneen innon myös vaikuttamaan yhteiskuntaan? Sitä täytyy vaalia ja kasvattaa aivan kuten tulenliekkiä. Tuli tarvitsee ravintoa, happea ja lämpöä ja vielä kituessaan siihen täytyy puhaltaa, jotta kaikki se mikä kytee roihahtaisi hyvään liekkiin ja sytyttäisi loputkin kuumuudellaan. Aivan kuten tuli, osallistuminenkaan ei syty saati lähde leviämään ellei sille ole sopivia mahdollisuuksia.

Jotta voimme ravita nyt orastavaa liekkiä, meidän on pidettävä huolta erityisesti opiskelijoiden —ja myös henkilökunnan— osallistumisesta päätöksentekoon. Tarvitsemme kokemuksia siitä, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa. Osallistumisen tulee näkyä tehdyissä päätöksissä ja niiden synnyttämässä toiminnassa. Muutoin alistumme pessimismiin, emmekä osaa enää toimia yhteisen etumme nimessä.

Tarjotkaamme myös tietoa ja työkaluja niin, että kaikilla yliopistoyhteisössä on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon tasavertaisina. Yliopistoyhteisön jäsenillä on oltava pääsy niihin pöytiin, joissa heidän asioistaan päätetään: oli kyse sitten opettajista, tutkijoista, muusta henkilökunnasta tai opiskelijoista, joiden varaan taidekentän tulevaisuus on rakennettava. On annettava tilaa osallistumiselle. Näin meillä on jatkossakin aktiivisia kulttuurikentän ammattilaisia, jotka voivat ajaa yhteisiä asioita oman taiteensa ohessa.

On viitteitä siitä, että olemme astumassa uuteen yhteisöllisyyden aikaan pitkän yksilökeskeisen kehityksen jälkeen. Vaarana en ettemme tunnusta tätä, sillä yhteisöllisyyden muodot ovat muuttuneet 60 -luvun jälkeen — mutta ne ovat silti yhtäkaikki nousemassa. Tässä on meille mahdollisuus: luokaamme edellytykset uusille yhteisöille, uudenlaisille yhteisöille ja antakaamme niille mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon. Katsokaamme Art Between Spaces -ryhmää, Vapaan taiteen tilaa ja muita yliopistomme piirissä kasvavia vapaita yhteenliittymiä ja hankkeita. Vaikka itse kannatan perinteistä järjestötoimintaa, se on väistyvä yhteisöllisyyden paikka. Yhteisiä kantoja muodostetaan Facebookissa aivan yhtälailla, ellei paremmin kuin kokouksissa.

Emme saa lannistua, vaikka yhteisöllisyys, aktiivisuus ja poliittisuus ei heti kasvaisikaan yhteisössämme. Innostaaksemme taiteilijat toimimaan poliittisesti omien etujensa eteen, meidän on toimittava aivan samoin kuin sytyttäessämme tulta saunan padan alle. Alkuun pata on jääkylmä, se ei oikein vedä. Tuohesta lähtevä liekki hieman vain nuolee puuta. Kuten moni täälläkin tietää, liekistä täytyy pitää huoli. Se saattaa hetken kitua, näyttää kuolevan pois, mutta sitten hiljalleen vahvistuu ja raatelee tulipesän puita. Pian meillä on padallinen kiehuvaa vettä, mutta jos olisimme luovuttaneet kun liekki vielä kitui ja sulkeneet pellit, pesuvetemme olisi vieläkin jääkylmää

Osallistumisen liekki roihahtaa, kunhan vain annamme sille tukemme.
Taideyliopistolla ja ylioppilaskunnalla on yhteinen rooli tämän liekin sytyttämisessä ja varjelemisessa. Ottamalla opiskelijat ja koko yliopistoyhteisö mukaan päätöksentekoon ja tarjoamalla siihen välineitä, luomme luottamusta niin välillämme kuin myös omiin toimintamahdollisuuksiimme ja demokraattiseen yhteiskuntaan.

Jotta tämä ei jäisi vain yliopiston sisälle meidän on saavutettava enemmän jo nyt. Meidän on ajettava taidekentän etua — jo nyt. Vietävä osallistuminen yliopiston seinien ulkopuolelle. Seuraavaksi ehdotukseni, kuinka nousemme esiin yhteiskunnallisena toimijana ja yhteiskunnallisen toiminnan paikkana.

Taideyliopisto on maamme pienimpiä yliopistoja, mutta kulttuurikentän instituutiona Taideyliopisto on yksi suurimmista. Kentän muutkin toimijat ovat pitkälti edeltäjiemme ja meidän alumnejamme. Sama pätee myös ylioppilaskuntaan. Miksi emme vaikuttaisi siellä, missä emme ole pienen pieniä, vaan suuren suuria?

Tärkeitä askelia onkin otettu, sitä en kiellä. Taiteen raja-aitoja on murrettu ja paljon on tapahtunut yliopiston sisällä. Haluan kuitenkin korostaa vielä sitä mahdollisuutta joka meillä on nyt edessämme. Eduskuntavaalit tulevat eteen tämän lukuvuoden aikana. Siispä: on aika nostaa taiteen ja kulttuurin kysymyksiä julkiseen keskusteluun ja siirtyä hetkeksi vaikuttamaan kabinettien ulkopuolelle. Puolueet ja äänestäjät on saatava ymmärtämään taiteilijoiden yhteiskunnallinen merkitys.

Yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole tärkeitä, vaan se kuinka saamme taiteilijat: niin opiskelijat, opettajat kuin alumnimmekin tarttumaan keskusteluun. Kuinka teemme taiteilijoista valveutuneita ja aktiivisia kansalaisia? Tämä on kaikkein keskeisin kysymys kulttuuripolitiikan tulevaisuuden kannalta!

Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja vaikuttamisen liekkiä on kaitsettava. Sille on annettava suunta ja välineet. Osallistuminen ja kulttuuripolitiikka kulkevat yhteisössämme käsi kädessä.

On aika herättää Taideyliopiston, opiskelijoiden ja taidekentän —kaikkien— aktiivisuus!”