Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallitus on valinnut TaiYo:n uudeksi toimistosihteeriksi Hannu Jaakkolan, 33. Hannulla on jo pitkä ja monipuolinen kokemus ylioppilasliikkeestä: hän on toiminut mm. Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonta-asiantuntijana sekä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvontasihteerinä ja toimistopäällikkönä. Toimistosihteerin tehtävien ohella Hannu tuokin mukanaan laajaa edunvalvonnallista asiantuntemusta, jollaista TaiYo:sta ei tällä hetkellä löydy.

“Olen innoissani päästessäni töihin jo kolmanteen yhdistyneeseen ylioppilaskuntaani. Teen ilolla työtä opiskelijoiden hyväksi ja uskon oppivani taas paljon lisää TaiYo:n palveluksessa”, Hannu kertoo. Hän aloittaa tehtävässään TaiYo:n toimiston palatessa kesätauolta 4.8. Nykyinen toimistosihteeri Anna Heikkilä siirtyy kohti uusia haasteita kuluvan kevään päätteeksi.

 

Posted by Pääsihteeri