Ilmoittaudu mukaan monitaideworkshopiin!

Yksi taideyliopistohankkeen hienoimmista projekteista, Monitaideworkshop, on käynnistymässä.

Tarkoituksena on luoda yhdessä kaikkien kolmen akatemian opiskelijoiden voimin taidetta, joka sisältää kunkin akatemian taiteenalojen elementtejä. Työtapa on itseorganistoituva ja hierarkinen, osallistumine on maksuton.

Jotain tämän tapaista se saattaa tarkoittaa:

  • Muutamia tapaamisia Helsingissä + 4-5 yön intensiiviperiodi jossain kuusessa
  • Kuusi voisi tarkoittaa Sibelius-Akatemian kurssikeskusta Kallio-Kuninkala (vielä selvityksessä, onko käytettävissä)
  • Jos lopputuotoksesta tulee esitettävä, niin sepä toki esitetään jossain!
  • Fokus ilmaisussa, ei niinkään välinekikkailussa eli pidetään simppelinä (siis tyyliin: ei pronssivalua, sinfoniaorkesteria tai sellaista VÄS-tekniikkaa, jonka kasaamiseen menee yli päivä)
  • Kaikki osallistuvat aluksi ideointiin, työn edetessä kukin voi keskittyä siihen mihin haluaa, tai projekti voidaan jopa jakaa useiksi erillisteoksiksi
  • Ei tarvitse pysyä omassa alassaan eikä samassa roolissa koko teoksen ajan, vaan kaikki saavat tehdä kaikkea oman mielenkiinnon mukaan!
  • Ei ole niin justiinsa, jos olet juuri valmistunut, juuri päässyt sisään tai vastaavaa – tervetuloa mukaan vaan!

Ilmoittautumiset kesäkuun loppuun mennessä lomakkeella:

https://docs.google.com/spreadsheet/viewform?formkey=dEVRb0NtcFo0WS1UYVg5R21uUk9qSEE6MQ#gid=0

Mukaan mahtuu 20 ensimmäistä!

Lisätietoja: Vastuuhenkilö Niilo Tarnanen (050 549 8089, niilo.tarnanen (a) siba.fi)