Hae TaiYo:n yhteisökoordinaattoriksi!

Taideyliopiston ylioppilaskunta hakee yhteisökoordinaattoria osa-aikaiseen työsuhteeseen ajalle 8.3.–31.12.2021 tai sopimuksen mukaan. Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) on 1700 taideopiskelijan julkisoikeudellinen yhteisö, joka toimii Taideyliopiston opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestönä.

Taideyliopiston ylioppilaskunta on saanut OKM:n erityisrahoitusta yhteisötoimen kehittämiseen yhdessä Taideyliopiston kanssa, ja tämän mahdollistamana ylioppilaskunta hakee joukkoonsa osa-aikaista yhteisökoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen.

Yhteisökoordinaattorin tehtävä on ylioppilaskunnassa täysin uusi, joten tehtävänkuvan yksityiskohdat sovitaan tarkemmin valitun henkilön osaamisen mukaan. Tehtäviin kuuluu ainakin olemassaolevan yhteisöverkoston kartoittaminen, yhteisön tuen tarpeiden kartoittaminen, yhteisön ja vapaaehtoisten vaikutusmahdollisuuksien kehittäminen sekä yhteisöverkoston viestintärakenteiden kehittäminen.

Edellytämme hakijalta kokemusta työskentelystä vapaaehtoisten tai yhteisöjen parissa esimerkiksi järjestötoiminnan kautta, vähintään perustuntemusta opiskelijakulttuurista sekä viestintätaitoja niin suomeksi kuin englanniksi. Korkeakouluopinnot, kiinnostus taidealaa kohtaan ja kokemus nuorten ja opiskelijoiden parissa työskentelystä katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävä vaatii itsenäistä työotetta, erinomaisia yhteistyötaitoja, omatoimisuutta, hyvää organisointikykyä ja ongelmanratkaisutaitoja.

Taideyliopiston ylioppilaskunta tarjoaa yhteisökoordinaattorille avoimen, luovan ja innostavan työympäristön sekä aitiopaikan Taideyliopiston ja ylioppilaskunnan yhteisön ytimessä. Koordinaattorin työaika on n. 22,5 tuntia viikossa (60 % työaika) ja sen jakautuminen on sovittavissa joustavasti. Työ alkaa 8.3.2021 tai sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävän peruspalkka on ylioppilaskuntien työehtosopimuksen palkkaryhmä III:n mukainen 1170 € / kk (60%:lla työajalla), jonka lisäksi maksetaan ylioppilaskuntien työehtosopimuksen mukaiset kokemus- ja koulutuslisät.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa TaiYo:n pääsihteerille Jaakko Kalskeelle osoitteeseen taiyo-paasihteeri@uniarts.fi viimeistään perjantaina 26.2.2021 klo 16 mennessä. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, jotka pidetään tiistaina 2.3. klo 17.30–20.30 välisenä aikana. Haastatteluihin kutsuttaville ilmoitetaan asiasta maanantaina 1.3. klo 18.30 mennessä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnasta viimeistään viikon 10 aikana.

Mer information:

Taideyliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Jaakko Kalske: puh. 040 710 4296, taiyo-paasihteeri@uniarts.fi (tavoitettavissa pääasiassa ma-pe klo 10-17, 26.2. klo 10-12.).

Olemme syrjinnästä vapaa työpaikka ja pyrimme tarjoamaan yhtäläiset mahdollisuudet kaikille. Kannustamme kaikkia sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia ja eri vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakijoiksi, riippumatta esimerkiksi hakijan etnisestä taustasta, mahdollisesta toimintaesteestä, uskonnosta tai iästä. Emme käytä työhakemuksissa luovutettuja henkilötietoja mihinkään muuhun tarkoitukseen, ja hakemukset ja CV:t tuhotaan tietoturvallisesti viimeistään vuoden kuluttua rekrytointiprosessin päättymisestä.