Taideyliopiston opiskelijoilla on mahdollisuus saada opintopisteitä Taideyliopiston toimielimissä ja opiskelijajärjestöissä toimimisesta. Rehtori on huhtikuussa tehnyt kaikkia akatemioita koskevan päätöksen luottamus- ja järjestötehtävien perusteella myönnettävistä opintopisteistä, jonka mukaan eri tehtävistä voidaan myöntää yhteensä enintään 6 opintopistettä. Esimerkiksi ylioppilaskunnan hallituksessa ja Taideyliopiston hallituksessa toimimisesta voi saada enintään 4 op/toimikausi; ylioppilaskunnan edustajistossa, Taideyliopiston kollegiossa ja ainejärjestön hallituksessa toimimisesta 2 op/toimikausi ja akatemioiden toimielimissä toimimisesta 3 op/toimikausi. Samassa yhteydessä rehtori päätti myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen yhteisistä linjauksista Taideyliopistossa.
Luottamustoimista myönnettävät opintopisteet tekevät näkyväksi opiskelijan luottamustehtävissä hankkimaa osaamista mm. työelämätaitoina sekä aktiivisuutta ja vastuullisuutta yhteisten asioiden hoitamisessa ja opiskeluympäristön ja yliopistoyhteisön kehittämisessä. Luottamustoimissa työskentely vie opiskelijan aikaa, joten luottamustoimista saadut opintopisteet ovat tärkeitä mm. opintotuen kannalta. Opintopisteet myös kannustavat opiskelijoita vaikuttamaan aktiivisesti yliopistoyhteisön päätöksentekoon ja opiskeluympäristön kehittämiseen. Päätöstä opintopisteiden myöntämisestä valmisteltiin yhteistyössä ylioppilaskunnan kanssa.
Luottamustoimista saatava opintosuoritus voidaan sijoittaa esim. tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin tai korvaamaan tutkinnon pakollisia opintojaksoja tutkintovaatimusten mukaisesti. Asiasta sovitaan opiskelijan kanssa hops-keskustelussa. Luottamustehtävästä maksettu kokous- tai muu palkkio ei estä opintopisteiden myöntämistä. Rehtorin päätös on voimassa välittömästi ja sitä voidaan hyödyntää myös tohtorikoulutuksessa akatemioiden tohtorikoulutuksen tutkimusvaatimuksiin sovellettuina. Päätös löytyy kokonaisuudessaan Artsista osoitteesta https://artsi.uniarts.fi/opiskelu/opiskelua-ohjaavat-saadokset.