Kommentti: Epäasiallisen kohtelun lisäksi myös muut taideopiskelijoihin liittyvät aiheet ansaitsisivat palstatilaa

Helsingin Sanomat uutisoi 4.9. teatterialan opiskelijoiden ja ammattilaisten kokemasta asiattomasta kohtelusta. Aihe on vakava ja jutussa kuvaillut kokemukset järkyttäviä.

Sekä opiskelu- että työympäristön on oltava turvallisia, eikä minkäänlaisen opetuksen tai palautteen annon tavoitteena voi olla toisen murskaaminen. Onneksi sekä taidealan korkeakoulutusta että taidealaa on kehitetty aktiivisesti ja luotu rakenteita, joilla ehkäistä ja puuttua epäasialliseen käytökseen. Vaikka Helsingin Sanomien artikkelissa kuvailluista tapahtumista on aikaa, työ yhdenvertaisen ja turvallisen opiskelu- ja työskentely-ympäristön eteen on aina prosessissa, eikä työ tule valmiiksi; on oltava avoin palautteelle ja kehitettävä jatkuvasti.

Vallan väärinkäytöstä, häirinnästä ja muusta epäasiallisesta kohtelusta taidealalla ja taiteen korkeakoulutuksesta kirjoitetaan tasaisin väliajoin, usein syystäkin. Taideopiskelijan arkeen ja tulevaisuuteen liittyy kuitenkin myös monia muita ajankohtaisia aiheita, jotka harmillisesti eivät palstatilaa juuri saa.

Esimerkiksi miltä tuntuu valmistua taiteilijaksi, joiden moni ulkopuolinen kokee tarvitsevan kärsimystä ammattinsa tekemiseen ja jonka ansaintamalleja esimerkiksi työttömyysturvaan liittyvät käytännöt ymmärtävät heikosti?

Entä miten viime vuosien taide- ja kulttuurialan leikkaukset ovat vaikuttaneet taidealojen korkeakoulutukseen ja näiltä aloilta valmistuneiden työllistymiseen?

Ja kaikesta huolimatta, mikä kuitenkin, tässäkin yhteiskunnallisessa tilanteessa, saa tuhannet ihmiset hakemaan Taideyliopistoon ja haluamaan tehdä taidetta, vaikka näkymät alalla ovat mitä ovat?

Samalla kun jatkamme työtä yhdenvertaisemman, moninaisemman ja turvallisemman taidealojen korkeakoulutuksen sekä taidealan rakentamiseksi, on keskusteluun syytä nostaa alaamme liittyen myös muita aiheita. Aikansaeläneitä ja epäoikeudenmukaisia käytäntöjä, olettamuksia ja traditioita nimittäin riittää.

**

Taideyliopiston ylioppilaskunta haluaa muistuttaa, että sen puoleen voi aina kääntyä erilaisissa ongelmatilanteissa, jotka jotenkin sivuavat taideopiskelua tai opiskelijan asemaa Taideyliopistossa tai taidealalla. Ylioppilaskunnalla on myös opiskelijoille tarkoitettuja häirintäyhdyshenkilöitä, jotka toimivat matalan kynnyksen vertaistukena ja keskusteluapuna opiskelijoille sekä neuvovat ja tukevat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua kokenutta opiskelijaa viemään asiaa eteenpäin yliopiston prosessien mukaisesti tämän niin halutessa. Häirintäyhdyshenkilöiden yhteystiedot löydät täältä (linkki).

Taideyliopiston toimintaohjeet ris­ti­rii­ta­ti­lan­tei­den ja epä­asial­li­sen käyt­täy­ty­mi­sen va­ral­le löydät täältä (linkki).

Ylioppilaskunnan turvallisemman tilan periaatteisiin ja toimintatapoihin voit tutustua täältä (linkki).