Hyvä kotikonnuillaan juhliva vappukansa!
Erikoinen vappu, eikö?
Voimme varmaan kaikki myöntää, että tämän poikkeusajan aikana taide on ollut jonkinlainen pelastus meille kaikille: kirjat, elokuvat, musiikki, online-tanssitunnit tai vaikka saven kuivumisen odottaminen harhauttavat ajatukset välillä muualle. Aika vierii eteenpäin, eivätkä päivät tunnu niin pitkiltä.
Taide kuuluu kaikille ja jokaisen tulisi saada tehdä sitä varsinkin nyt. Taiteen kentällä tämä ei kuitenkaan vielä näy. Itse havahduin sen valkoisuuteen viime syksynä, kun huomasin olevani osa vähemmistöä. En ollut vain suomalainen nuori opiskelija Helsingistä. Olin osa kiintiötä – maahanmuuttajataustainen opiskelija.
Mun lapsuudessa mä sain harrastaa. Meillä ei ollut paljon rahaa, mutta mä sain harrastaa. Onneksi – koska nyt mä saan olla yksi niistä harvoista esimerkeistä niille kaikille nuorille, jotka ei samaistu hahmoihin telkkarissa tai näe lavalla itsensä näköisiä ihmisiä.
Ilman taidetta mä en osais käsitellä asioita kuten moninaisuus tai rasismi. Ilman taidetta en olis löytänyt vastauksia niihin kysymyksiin, joita koulussa ei kysytty. Ilman taidetta en olis tajunnut, että mustakin voi tulla taiteilija. Jokaisella on oikeus tehdä ja kokea taidetta, jopa niillä, joita ei siihen kannusteta tai joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Ilman taidetta en selviäis tästä ajasta, eikä varmaan moni teistäkään. Pidetään huoli siitä, että taide pysyy tärkeänä osana yhteiskuntaamme.
Annetaan itsellemme lupa nauttia tästä vapusta, mutta hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Muistetaan myös kannustaa kaikkia niitä, jotka soittavat naapurissa saksofonia ja niitä, joiden tanssiaskeleet kuuluvat yläkerrasta juuri silloin, kun olet nukahtamassa päiväunille. Viimeisenä haluan rohkaista meitä kaikkia kokeilemaan jotain uutta ja innostavaa, mitä emme ole uskaltaneet kokeilla, sillä taide kuuluu kaikille.
Palataan nyt kaikki tarkistamaan, että onko se savi kuivunut vai ei.
Hyvää ja turvallista Vappua kaikille!
TV1:ssä suorana esitetty Ylioppilaiden Vapun vastaanotto on katsottavissa kokonaisuudessaan osoitteessa https://areena.yle.fi/1-50512747.