Hyvät kanssaopiskelijat, kollegat, hyvä Taideyliopiston henkilökunta, arvoisa ministeri. Sulkisitteko silmänne. Dear we, human beings, I kindly ask you to close your eyes for some while. If you feel comfortable. What do you see? What do you imagine? Strawberry fields? Unicorns? Puppies? Lazy summer days? What do we imagine? State? Money? Democracy? The opposite of these? A blond toupee on fire running away from an angry polar bear? Melting ice…cream?
Haluan tällä puheella kysyä: Mikä voima on mielikuvituksella?
Meillä on ihmeellinen kyky kuvitella asioita, myös mahdottomia. Moni ennen mahdoton on myös muuttunut todeksi.
Meillä on ihmeellinen kyky kuvitella asioita kollektiivisesti. Kollektiivinen mielikuvituksemme koostuu erään määritelmän mukaan kulttuuriimme ja sosiaalisiin rakenteisiimme liittyvistä symboleista, arvoista, tarinoista, uskomuksista, uskonnoista, ideologioista, maan tavoista… Kuvitelluista asioista, jotka eivät ole perustarpeitamme, joiden arvo ei ole fyysistä, mutta joista monessa tapauksessa on tullut edellytys perustarpeittemme täyttymiselle, hyvässä ja pahassa.
We have collectively imagined values, symbols, stories, religions, ideologies. We have collectively imagined money, states, borders. Our collective imagination has power over us, it is not easy to think and behave in new ways. But we have imagined feminism and we have imagined equality.
Taito, Rohkeus ja Avoimuus ovat Taideyliopiston tulevan strategian arvot. Toivottavasti ne tulevaisuudessa pureutuvat syvälle kollektiiviseen mielikuvitukseemme ja näkyvät entistä vahvemmin Taideyliopiston arjessa eli meidän toiminnassamme, oli kyse sitten henkilökohtaisista suhteista tai päätöksenteosta instituutiotasolla.
Vietän nyt hetken aikaa kuvitellen, ehkä hieman fantasioiden, ehkä pahasti konsulttifirmalta kuulostaen, tämän yliopiston tulevaisuutta:
Täällä raja-aidat hengittävät salliakseen tuntemattoman kohtaamisen. Täällä erilaisuudella on tilaa hengittää, kunnianhimolla aikaa ottaa muut huomioon ja intohimolla tilaa toteutua toisia alleen jättämättä. Kärsivän taiteilijaneron myytti kaikkine lieveilmiöineen kuuluu täällä historiaan. Täällä taide ei linnoittaudu omiin poteroihinsa vaan elää ja hengittää, on osa alati muuttuvaa yhteiskuntaa, osa alati muuttuvaa ihmisyyttä. Täältä opiskelijat saavat hyvät eväät taiteen parissa työskentelemiseen. Täältä valmistuneet eivät pelkää kuvitella toisin.
Maybe now more than ever we need imagination. Now more than ever we need collective imagination. It is very very probable that we are on the brink of an ecological turmoil. The future historians will tell us, don’t worry. We need to imagine a global human society that functions differently from today, a human society that is not addicted to oil, whose imagination, happiness, wealth and freedom, whose ideologies, are not depended on exploitation of other living organisms. There is an urgent need for utopias and fantasies. Dystopias are way too easy for this generation to imagine.
To end this monologue, I would also like to ask a few questions: Can art in fact free us from the restrictions of collective imagination? Voimmeko taiteen avulla kuvitella toisin, irrottautua kollektiivisen mielikuvituksen rajoitteista ja fantasioida, kuvitella utopioita? Voiko taide sallia sellaisten subjektiivisten kokemusten tai fantasioiden esille tulemisen, joita kollektiivinen mielikuvituksemme ei vielä kykene kuvittelemaan? Can art make us hear, see and sense things which are hidden in society, but which do exist and feel? Can art make us imagine what someone or something unknown is sensing?
If for some reason or another we haven’t yet opened our eyes, we should do so. Keeping them shut is also a political act. Toimimatta jättäminen, silmien sulkeminen on myös poliittinen teko. Paitsi jos vetää tirsoja.
Suomi 
Svenska 
English (UK)