Lassi Silventoinen

Saksofonin soittaminen on loppupelissä aika helppoa. Jokaiselle äänelle on oma näppäimensä, puhaltaminen on samantyylistä kuin kynttilän puhaltaminen metrin päästä, ensimmäisellä tunnilla päästään soittamaan jo tuttuja kappaleita. Musiikin teoriaa ei alussa tarvita ollenkaan, sitä opitaan soittamisen lomassa huomaamatta.

Voiko jokainen soittaa saksofonia? Jos ajatellaan vaatimuksia niin yläetuhampaat olis hyvä olla. Ei ole myöskään mitään ikä- tai painovaatimuksia. Varsinkaan alttosaksofoni ei paina paljoa ja hihnoja on erityylisiä. Minulla on paljon lapsioppilaita, joilla on tällaiset hihnat käytössä. Minkäänlaista musiikkitaustaa ei tarvita, opetustyylini on musiikillisesti monipuolinen, emme siis opettele ainoastaan saksofonia vaan enemmänkin musikaalisuutta. Tavoitteita voidaan asettaa yhdessä, mutta yleensä tähtään siihen että soittaja on valmis soittamaan bändissä jossain vaiheessa. Saksofonin vuokraamisesta olen kirjoittanut täällä. On tärkeää aloittaa soittaminen hyvällä saksofonilla, jotta ongelmia paikallistaminen on helpompaa. Ammattilaiset ostavat hieman “vaikeampia” foneja soittaa, koska niissä on hyvä “vintage” saundi. Tosin nämä saksofonit ovat yleensä epävireisiä ja niissä saattaa vuotaa tietyt läpät. Ei hyvä aloittelijalle. Monet oppilaat ovat ostaneet ensin Thomannilta halvan saksofonin ja harjoitelleet Youtube-videoiden kanssa. Tällä pääsee hienosti alkuun, mutta valitettavasti opettaja ei netissä voi antaa välitöntä palautetta saundista. Monesti tällaiset soittajat osaavat soittaa oikeat sävelet, mutta vireessa ja kokonaishallinnassa on yleensä puutteita. Varsinkin ensimmäiset äänet on hyvä puhaltaa opettajan kanssa, jottei opi heti väärin esimerkiksi ansatsia (suun asento soittaessa). Ansatsin muuttaminen on erittäin ärsyttävä ja pitkä prosessi. Itse olen vaihtanut klassisen saksofonin ansatsista rennompaan. Ei ollut helppoa!

Mitä tarvikkeita on hyvä olla?  Saksofonin lisäksi olisi hyvä olla erillinen suukappale (olen kirjoittanut suukappaleista lisää täällä), saksofonilehtiä 5 + 5 kappaletta (Vadoren Java Red kokoa 2 ja kokoa 2,5), puhdistusliinat (yksi kaulalle ja suukappaleelle ja yksi kropalle), korkkirasva (tätä tarvitaan siihen että saadaan suukappale kiinni kaulaan), hammassuoja (nämä laitetaan suukappaleeseen ylähampaiden kohdalle). Näitä kaikkia ei ole pakko olla ensimmäisellä tunnilla, mutta ainakin puhdistuliinat ja hammassuojat olisi hyvä olla, helpottaa huomattavasti.