Taideyliopiston ylioppilaskunta etsii valmistuvien tilalle 2-3 opiskelijaa toimimaan häirintäyhdyshenkilöinä ja auttamaan näin osaltaan epäasiallisen kohtelun ehkäisemisessä Taideyliopistossa. Häirintäyhdyshenkilöt ovat yhteyshenkilöitä, joilta opiskelijat voivat pyytää neuvoa ja tukea kohdatessaan epäasiallista kohtelua, kuten esimerkiksi sukupuolista häirintää tai opiskeluun liittyvää kiusaamista. Häirintäyhdyshenkilöiden ei ole tarkoitus toimia ammattiauttajina tai tuomareina vaan matalan kynnyksen vertaistukihenkilöinä, joiden kanssa opiskelija voi keskustella luottamuksellisesti mahdollisista häirintä-, ahdistelu-, kiusaamis- tai syrjintätapauksista ja jotka voivat omalta osaltaan neuvoa opiskelijaa eteenpäin asian selvittämisessä.

Häirintäyhdyshenkilöiksi pyritään mahdollisuuksien mukaan valitsemaan eri sukupuolten edustajia eri akatemioista, ja heille on luvassa myös opastusta ja tukea tehtävänsä hoitamisessa. Jos olet kiinnostunut toimimaan häirintäyhdyshenkilönä, lähetä osoitteeseen taiyo-paasihteeri (ät) uniarts.fi viimeistään tiistaina 30.5.2017 klo 12.00 (hakuaikaa on jatkettu) vapaamuotoinen hakemusviesti, jossa kerrot lyhyesti motivaatiostasi toimia tehtävässä. Myös lisätietoja tehtävästä ja häirintäyhdyshenkilönä toimimisesta antaa TaiYo:n pääsihteeri Ville Sinnemäki (puh. 040 710 4296).

Taideyliopiston ylioppilaskunnassa järjestetään loka-marraskuussa 2017 jälleen edustajistovaalit. Vaalien käytännön järjestelyjä koskevat päätökset tekee keskusvaalilautakunta, joka kokoontuu elo-marraskuussa n. 5-6 kertaa ja johon nyt haetaan jäseniä. Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja 3-5 muuta jäsentä sekä muutamia varajäseniä. Keskusvaalilautakuntaan tulee kuulua vähintään yksi jäsen kustakin Taideyliopiston akatemiasta, mutta muiden jäsenten ei tarvitse olla ylioppilaskunnan jäseniä. Kannattaa huomioida, että keskusvaalilautakunnan jäsen tai varajäsen ei voi olla ehdokkaana edustajistovaaleissa!

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan keskusvaalilautakunnassa, lähetä ilmoittautumisviesti osoitteeseen taiyo-paasihteeri (ät) uniarts.fi viimeistään tiistaina 30.5.2017 klo 12.00 (hakuaikaa on jatkettu). Kerro viestissä, haluaisitko toimia lautakunnassa varsinaisena jäsenenä vai olla ennemmin käytettävissä varajäsenenä, joka kutsutaan paikalle tarvittaessa. Sekä varsinaiset että varajäsenet ovat ensiarvoisen tärkeitä edustajistovaalien toteutumiselle, eikä kumpikaan tehtävä välttämättä vie valtavasti aikaa. Ilmoittaudu siis mukaan toteuttamaan demokratiaa ja nauttimaan hyvistä kokoustarjoiluista! Lisätietoja antaa tarvittaessa TaiYo:n pääsihteeri Ville Sinnemäki (puh. 040 710 4296).

Posted by Pääsihteeri