Tule mukaan järjestämään Kehitysyhteistyöviikkoa syksylle 2015!

Taideyliopiston ylioppilaskunta järjestää ensi lokakuussa ensimmäistä kertaa teemaviikon, jonka tavoitteena on yhdistää taiteen tekeminen ja maailmanparannus. Viikolla on tarkoitus järjestää neljä erityyppistä tapahtumaa, joissa kehitysyhteistyöteema tuodaan opiskelijoita kiinnostavalla tavalla esiin.

Kehy-viikko tehdään yhteisvoimin, ja kaikki vapaaehtoiset ovatkin lämpimästi tervetulleita mukaan! Vapaaehtoisena saa tutustua muihin aktiivisiin opiskelijoihin kaikista akatemioista ja kasvattaa tapahtumajärjestämistaitoja. Mukaan voi tulla joko keväällä tai vasta ensi syksyllä, riippuen siitä, kuinka paljon haluaa itse vaikuttaa teemaviikkojen ilmeeseen. Omaan työnkuvaan voi vaikuttaa, mutta tarjolla olisi hommaa mm. sosiaalisen median tiedottajalle, tapahtumaisännälle/-emännälle, julisteiden jakajalle, ovivahdeille ym.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan vapaaehtoisena kehy-viikon järjestämiseen, ota yhteyttä TaiYo:n kehitysyhteistyökoordinaattori Saara Lindahliin: saara.lindahl (ät) uniarts.fi.