“On pelottavaa opiskella alaa, jonka elinvoimaa nykyiset poliittiset päätökset tuhoavat määrätietoisesti. Jonka merkitystä ja asemaa poljetaan systemaattisesti. Jonka tekijöiden hätään suhtaudutaan kylmästi, yhdentekevästi, vähättelevästi. Alaa, jonka vapaus on vaarassa.”
Hallitus kaavailee tulevassa väliriihessään 75 miljoonan euron leikkauksia Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisiin toimialueisiin. Saksien väliin on joutumassa joko koulutus-, nuoriso-, urheilu- tai kulttuuri- ja taidealan tuet. On lohdutonta huomata, että riippumatta leikkauksien kohteesta, taidealan opiskelijoina olemme lähes joka tapauksessa niistä kärsimässä.
Taide- ja kulttuurialojen opiskelijat elävät todellisuuttaan lamaannuttavien leikkauksien leikkauspisteessä. Löydämme itsemme tilanteesta, jossa useat yhtäaikaiset leikkauspäätökset osuvat samaan ryhmään, ja joiden vaikutukset ovat kasautuneet kohtalokkaasti jo jonkin aikaa. Opiskelemme alaa, jota on jo heikennetty historiallisilla leikkauksilla, jotka vaarantavat Suomen kulttuuri- ja taidekentän toimintamahdollisuuksia, kehitystä sekä jatkuvuutta peruuttamattomasti. Opiskelijoina tukijärjestelmäämme on muokattu lainaperusteisemmaksi sekä opiskelijoiden asumistuesta on leikattu. Näiden opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttavien muutoksien myötä mahdollisuudet keskittyä opiskeluun ovat kaventuneet, sillä yhä useamman meistä on yksinkertaisesti pakko käydä töissä opintojensa ohella, jotta rahat riittävät edes perustarpeisiin. Meitä patistetaan opiskelemaan ahkerammin ja nopeammin, mutta vähemmällä tuella. Meidän tulisi selvitä opinnoistamme nopeasti, mutta valmistuaksemme alalle, jolle työllistymisestä ei ole enää takuita – toisessa kädessä tutkintotodistus ja toisessa valtava laina. Leikkaukset eivät kosketa vain opiskelijan jo valmiiksi laihaa lompakkoa. Ne kyseenalaistavat tekemämme valinnan päättää omistaa elämästämme valtavan osan taiteen tekemiselle ja opiskelulle. Moni meistä joutuu tekemään tämän valinnan päivästä toiseen, yhä epävarmemmissa olosuhteissa.
“Taide- ja kulttuurialan opiskelijoihin kohdistuvat useat päällekkäiset leikkaukset. Meidän asumis- ja opintotuistamme leikataan ja samalla työllistymismahdollisuutemme tuhotaan. Opiskelijat tarvitsevat leipää! Eivät leikkauksia!”
Ymmärrämme hallituksen tavoitteen pysäyttää valtion velkaantuminen ja kääntää talouden suunta. Hallitus on väittänyt, että taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset ovat suuressa kuvassa tarpeellisia ja kohtuullisia. On vaikea olla väittämättä vastaan samalla, kun tulevaisuuden työpaikkamme kaatuvat ja instituutiot vetäytyvät selviytyäkseen itseensä, sulkien työllistymismahdollisuudet vastavalmistuneilta ja freelancereiltä. Leikkaukset ovat saattaneet tulevaisuuden työpaikkamme kestämättömään tilaan. Puoliväliriihi on tilaisuus valita toisin. Alan opiskelijoilla – tulevaisuuden tekijöillä – ei ole enää varaa lisäleikkauksiin. Maata jalkojemme alta on nakerrettu jo joka suunnasta. Pyydämme, jättäkää meille jotain tulevaisuudestamme jäljelle.
“Kulttuurialan leikkaukset ovat suora isku moninaisuutta ja moniäänisyyttä kohtaan. Taide on keino vastarintaan ja toisinajatteluun.”
TaiYo sai olla mukana luovuttamassa yli 100 000 henkilön allekirjoittamaa Sakset seis -addressia puolueiden edustajille huhtikuun alussa. Tilaisuudessa kerroimme tästä kirjoituksesta löytyvin sitaatein, miltä tilanne alan opiskelijoista tuntuu. Että valmistuminen tälle alalle ei enää tunnu unelman täyttymiseltä. Että intohimo on muuttunut selviytymiseksi. Että toivo vaihtuu lamaannukseen, kun ovien takana ei kuunnella meitä.
Tuntuu, että niiden ovien takana mikään järkiperuste ei riitä. Kulttuuri- ja taideala työllistää valtavan määrän ammattilaisia, sen vaikutus kasvattaa bruttokansantuotetta, siihen investoidut rahat palautuvat takaisin moninkertaisina, se tekee kaupungeista ja kunnista elinvoimaisempia ja houkuttelevampia asukkaille ja turisteille. Taide tukee ihmisten hyvinvointia, lisää osallisuutta ja vahvistaa demokratiaa yhteiskunnassa. Jo edes yhden näistä perusteista pitäisi olla syy suojella ja vahvistaa taide- ja kulttuurikenttää, ei leikata siltä. Ja silti – meiltä leikataan. Se herättää kysymyksen, jota ei voi enää ohittaa: Miksi meitä ei arvosteta?
Me taideopiskelijat yritämme rakentaa elämisen arvoista elämää, jossa taide on osa yhteiskuntaa, ei sen reuna. Me haluamme tehdä työtä, joka luo merkitystä ja tuo hyvää myös muille. Kun edes edellä mainitut instrumentaaliset arvot eivät riitä puolustamaan alaamme, tunne arvottomuudesta hiipii tilalle. Leikkaukset eivät ole vain budjettipäätöksiä – ne ovat viestejä siitä, mitä pidetään tärkeänä. Meitä ei nyt nähdä tärkeinä, emmekä me ymmärrä, miksi.
“Meitä on kannustettu tavoittelemaan unelmiamme. Olemme harrastaneet, opiskelleet, tehneet taidetta pitkään ja sitkeästi tullaksemme ammattitaiteilijoiksi. Mutta nyt hallitus rankaisee meitä unelmiemme tavoittelusta.”
Suomalainen taiteen ja kulttuurin kenttä on rakennettu vuosisataisella pitkäjänteisellä työllä, unelmilla ja sitkeydellä. Näitä meillä yhä on, mutta ne eivät riitä, mikäli perustukset revitään irti ilman mahdollisuutta siirtymälle. Suomi tarvitsee tulevaisuudessa osaajia, jotka jatkavat tärkeää työtä niiden ilmiöiden parissa, joita teknologialla ei voida koskaan saavuttaa. Me emme tarvitse uusia leikkauksia. Me tarvitsemme turvaa ja rauhaa, aikaa ja tilaa. Ennen kaikkea me tarvitsemme uskoa siihen, että tällä yhteiskunnalla on edelleen tilaa ja arvostusta taiteelle – ja meille, jotka sitä opiskelemme ja teemme.
Suomi 
Svenska 
English (UK)