Tule mukaan auttamaan TaiYo:n edustajistovaalien toteuttamisessa!
Jotta Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit saadaan sujumaan kunnialla, tarvitaan siihen juuri sinun apuasi. Jokaiseen vaalien äänestyspisteeseen tarvitaan ihmisiä vaalilautakuntaan pyörittämään äänestystä ja huolehtimaan siitä, että kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Kysymys on leppoisasta, mutta sitäkin tärkeämmästä hommasta.
Ennakkoäänestys on torstaina 31.10., ja varsinaiset vaalipäivät ovat tiistai 5.11. ja keskiviikko 6.11. Äänestyspisteitä on joka päivänä kolme, yksi jokaisen akatemian tiloissa (paitsi ennakkoäänestyspäivänä myös neljäs äänestyspiste Kuopiossa), ja ne ovat auki klo 11–16 (paitsi viimeisenä äänestyspäivänä klo 11–18). Vaalilautakuntien päivystysvuorot on jaettu lähtökohtaisesti kahden tunnin pätkiin, joita saa tehdä niin monta kuin sielu sietää. Tarvittaessa kuitenkin myös lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi saa ilmoittautua – jokaisesta päivystyksestä on aidosti paljon apua!
Yhdestä kahden tunnin päivystyksestä vaalilautakunnissa on luvassa kiitokseksi valintasi mukaan Finnkinon leffalippu, 2 Kino Reginan leffalippua, ilmainen sisäänpääsy Taidehalliin tai TaiYo:n lakkimerkki, ja 4 tunnin päivystyksestä voit valita joko kaksi edellämainituista tai TaiYo-hupparin. Tule siis mukaan edistämään demokratiaa ja ilmoittaudu täyttämällä allaoleva lomake!
Ilmoittautumislomake: https://forms.gle/KqY91T8ArySpQDug8
Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös suoraan vaalityöntekijä Mariaan:
maria.valkeavuolle (ät) uniarts.fi, puh. 040 846 3357
Help needed with the organization of ArtSU’s council elections
In order to organize the University of the Arts Student Union council elections properly, we need your help! At every voting venue volunteers are needed for election committees, who look after the voting process – an easy but very important job!
The advance voting day is Thursday 31 Oct and the official election days are Tue-Wed 5-6 Nov. Every day, there are three voting venues (one in each academy) with a fourth one in Kuopio on 31 Oct, and all venues are open from 11am to 4pm (except on the last election day, when all venues are open from 11am to 6pm). The work of the election committees is divided in 2-hour shifts and as a volunteer you can do as many of them as you like, but if necessary, also a shorter shift is genuinely a big help!
For doing one 2-hour shift, you get to choose either one Finnkino’s movie ticket, two movie tickets to Kino Regina, a free entry to Kunsthalle Helsinki or ArtSU’s student cap cockade, and for doing two 2-hour shifts you can choose two of the above or ArtSU’s hoodie. Come and help us put democracy into practice and enrol via the link below!
Enrolment link: https://forms.gle/KqY91T8ArySpQDug8
More information: Election coordinator Maria Valkeavuolle, maria.valkeavuolle@uniarts.fi, tel. 040 846 3357