”Kun täytyy valita, tekeekö töitä, jotta saa maksettua vuokransa vai tekeekö opintojaan, on selvää, että opiskelija on valittava ensimmäinen vaihtoehto.”

Taideyliopiston ylioppilaskunta osallistui muiden ylioppilaskuntien kanssa Opiskelurauhaa -mielenilmaukseen keskiviikkona 25.9. TaiYon puheenjohtaja piti tapahtumassa puheen Eduskuntatalon portailla.

Hyvät kanssaopiskelijat!  

Kuinka moni teistä käy töissä opintojen ohessa? Kuinka monella nämä työt vaikuttavat opintojen suorittamiseen?  

Arvon opiskelijat,  

kuten huomaamme, yhä useampi meistä joutuu käymään töissä turvatakseen elantonsa opintojen aikana. Orpo-Purran hallitus jatkaa opiskelijoiden kurittamista ja kiristämistä, joka on jatkunut nyt jo yli kymmenen vuotta. 

Vuonna 2011 opintotukikuukausia yliopistotutkinnon suorittamiseen sai 55. 

Kun aloitin ensimmäisen tutkintoni suorittamisen 2014, myönnettiin opintotukikuukausia 50. Vuoden 2017 jälkeen opintotukikuukausia on myönnetty enää 48. Opintotukikuukausia on vähennetty vuoden 2011 jälkeen 7 – se on käytännössä yhden lukuvuoden verran! 

Samaan aikaan hallitus toisensa perään on vaatinut korkeakouluopiskelijoilta nopeampaa valmistumista. Myös korkeakoulujen rahoitus on kytketty opiskelijoiden tavoiteaikataulussa valmistumiseen. Yliopistoissa on tulossa tutkintotehtaita, jossa tärkeintä on määrä, ei laatu.  

Kasvava paine valmistua mutta pienenevät tuet johtavat opiskelijat pattitilanteeseen. Kun täytyy valita, tekeekö töitä jotta saa maksettua vuokransa vai tekeekö opintojaan, on selvää, että opiskelija on valittava ensimmäinen vaihtoehto. Kun tähän yhdistetään vielä opiskelijoiden päätön siirtäminen asumistuelta takaisin asumislisäjärjestelmään, on selvää, että toimeentulon kysymykset lisääntyvät entisestään.  

Niukkenevat tuet johtavat siihen, että töitä on pakko tehdä enemmän, kuin opintojen näkökulmasta olisi järkevää. sillä on väliä, täytyykö töitä tehdä viikossa 10 tuntia vai 20 tuntia – sillä on väistämättä vaikutuksia opinnoissa jaksamiseen ja niistä suoriutumiseen. 

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty opintolainan lisäämistä, jota saakin nyt nostaa ennätyspaljon. Henkilökohtaisesti en usko, että on järkevää että SEKÄ valtio ETTÄ opiskelijat velkaantuvat ennätyksellisesti. Opintolainan lisääminen ei ole kestävä ratkaisu. 

Hyvät opiskelijat, 

Jos me todella haluamme tulevaisuuden huippuosaajia, olisi syytä pitää huolta siitä, että me nykyiset opiskelijat valmistumme työkykyisinä, emmekä sairaseläkkeelle valmiina. Työeläkevakuutusyhtiö Elo uutisoi viime kuussa, että mielenterveysperusteilla haetuista työkyvyttömyyseläkkeistä 37 % koskee alle 35-vuotiaita.  

Me kuulemme jatkuvasti huolipuhetta nuorten jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Itse olen lopen kyllästynyt lupailuihin terapiatakuusta jaksamisen ratkaisuna. Mun kuormitusta ja jaksamistani auttaisi ennen kaikkea se, että saisin keskittyä opintoihin ja lopettaa huolehtimisen toimeentulosta!  

Opiskelijat, tänään me olemme vaatimassa opiskelurauhaa, ja hyvästä syystä! Me tarvitsemme riittävää tukea opintoihin, jotta voimme keskittyä siihen, jossa olemme parhaita – opiskeluun.  

Kiitos!