Jane Kärnä TaiYo:n yhteisökoordinaattoriksi – Jane Kärnä appointed as the Community Coordinator of ArtSU

Jane Kärnä on aloittanut TaiYo:n uutena yhteisökoordinaattorina 8.3. Kärnä on tehtävässä vuoden 2021 loppuun asti osana ylioppilaskunnan ja Taideyliopiston yhteistä hanketta, johon on saatu OKM:n erityisrahoitusta. Tehtävässään Kärnä kartoittaa yhteisön tuen tarpeita ja kehittää ylioppilaskunnan yhteisötoimintaa vastaamaan tarpeisiin.

“Ihmiset, yhteisöt ja yhteisöjen kehittäminen innostaa mua valtavasti ja on mahtavaa päästä työskentelemään TaiYo:n ainutlaatuisen yhteisön kanssa!”, toteaa uunituore yhteisökoordinaattori Jane Kärnä.

Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevalla Kärnällä on vahva aiempi kokemus yhteisötoiminnasta mm. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta sekä opiskelijajärjestökentältä. Koulutustaustaltaan Kärnä on filosofian maisteri teatteritieteestä Helsingin yliopistosta, ja tällä hetkellä hän opiskelee Vaasan yliopistossa viestintätieteitä.

Vapaa-aikaansa Kärnä käyttää muun muassa vapaaehtoistoimintaan globaalikasvatusjärjestö CISV:ssä sekä musikaalifiilistelyyn: “Se voi olla millon mitäkin; librettojen lukemista, musiikin kuuntelua, musikaaliaiheisten tiktokkien katsomista tai mitä vaan musikaaleihin liittyvää”.

Janen tavoittaa puhelimitse numerosta 0505977592 ja sähköpostitse jane.karna@uniarts.fi

Jane Kärnä appointed as the Community Coordinator of ArtSU

Jane Kärnä has started as the new Community Coordinator of ArtSU on March 8. The position lasts until the end of 2021 as a part of the Ministry of Education funded project of Uniarts and ArtSU. The duties of the coordinator include mapping out the needs of the community and to develop ways in which the student union can answer them.

“People, communities and developing communities inspires me and it’s great to get to work with the unique community of ArtSU”, says the newly appointed coordinator Jane kärnä.

Originating from the capital metropolitan are, Kärnä has a strong background from community activities from e.g. the Student Union of the University of Helsinki and various student organizations. Kärnä is a Master of Arts from theater research in Helsinki university and currently studies communication sciences in Vaasa university.

In free time, Kärnä is active in CISV, a global education organization and enjoys the many aspects of musicals: “It can be anything; reading librettos, listening to music, watching musical-oriented TikToks or anything related to musicals.”

Jane can be reached via telephone 0505977592 and email jane.karna@uniarts.fi.