TaiYo esittää Mikael Kinasta SYL:n hallitukseen vuodelle 2016

Tiedote 17.9.2015

Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) esittää Mikael Kinasta Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen vuodelle 2016.

26-vuotias Mikael Kinanen opiskelee Kuvataideakatemian taideteoreettisessa Praxis-maisteriohjelmassa. Hän on toiminut TaiYo:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2014 ja toimii kuluvana vuonna hallituksen varapuheenjohtajana vastuualueinaan eduskuntavaalivaikuttaminen ja kulttuuripolitiikka. Mikael on ollut keskeisiä vaikuttajia TaiYo:n toimintakulttuurin kehittämisessä ja mm. tuonut kulttuuripoliittisen vaikuttamisen yhdeksi ylioppilaskunnan keskeisistä toiminta-alueista. Hän on myös toiminut aktiivisesti Taideyliopiston ja Kuvataideakatemian hallinnon eri elimissä sekä Taideyliopiston ulkopuolella mm. AYY:n edustajistossa, valtakunnallisissa taiteilijayhdistyksissä ja yleisvasemmistolaisissa järjestöissä.

Taideyliopiston lisäksi Mikael opiskelee Tampereen yliopistossa ja Aalto-yliopistossa ja on valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Laaja opiskelukokemus antaa hänelle hyvät lähtökohdat korkeakoulukentän ymmärtämiselle ja sen kehittämistä koskevien visioiden tarkastelulle. Koulutuksensakin kautta Mikaelilla on visuaalisen viestinnän osaamista ja sitä kautta tahtoa kehittää myös audiovisuaalista viestintää osana SYL:n edunvalvontaa.

Taideyliopiston ylioppilaskunnassa Mikael on tunnettu yhteiskunnallisesti näkemyksellisenä ja asioihin paneutuvana toimijana, jolla on aito halu ymmärtää ja parantaa demokraattista päätöksentekoa. Hän haluaakin antaa panoksensa SYL:n kehittämiseen entistäkin yhteiskunnallisesti näkyvämmäksi toimijaksi, joka vastaa nähtävillä olevaan politiikan epävakauteen ja polarisoitumiseen.

“Koulutusleikkausten takana oleva kieli ja arvostukset on haastettava ja tarjoamamme vaihtoehto on perusteluineen viestittävä tehokkaasti niin kaduilla, käytävillä kuin kabineteissa. SYL:n tulee olla visionääri, joka tuo julkiseen keskusteluun opiskelijoiden näkemykset tavoittelemastamme tulevaisuudesta ja korkeakoulutuksen kehittämisestä. Samalla tulee etsiä tukea muista korkeakoulutuksen kehityksestä huolissaan olevista ryhmistä, esimerkiksi tutkijoista ja yliopistojen pätkätyöläisistä. Vapaa ja laadukas tutkimus yliopistoissa on ehto myös laadukkaalle opetukselle”, Mikael linjaa.

“Mikael on vahva visionääri, jolla on todellista halua kehittää opiskelijajärjestökenttää. Hän on yhteistyökykyinen tiimipelaaja ja todellinen moniosaaja, joka toisi varmasti tuoretta näkemystä SYL:n hallitukseen”, toteaa Taideyliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Erla Pulli.

More information:

Mikael Kinanen
puh. 050 462 6388
mikael.kinanen@uniarts.fi

Pääsihteeri Ville Sinnemäki
tel. +358 (0)40 710 4296
taiyo-paasihteeri@uniarts.fi

http://www.facebook.com/lukinainen