Hae Vapaan taiteen tila popup –tapahtuman tuottajaksi 13.4. mennessä 

Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) järjestää heinä-elokuun vaihteessa 2025 Taideyliopiston opiskelijoiden konserteista, näytelmästä ja tanssiesityksestä koostuvan Vapaan taiteen tila popup –ohjelmiston osana Helsingin kaupungin Kallion kesäkadut -hanketta. Ohjelmistoon valitut neljä esitystä toteutetaan kesäkatujen alueella julkisessa ulkotilassa.  

Haemme ohjelmiston toteutuksesta vastaavaa tuottajaa 40 % työsuhteeseen kolmen kuukauden ajalle kesä-elokuulle. Tuottajan tehtäviin kuuluu tuotannollisen työn loppuun vieminen Taideyliopiston ylioppilaskunnan työntekijöiden tukemana ja varsinaisen tuotannon toteutus tapahtuma-ajankohtana. Käytännössä työhön sisältyy esimerkiksi yhteydenpito taiteilijoihin ja Helsingin kaupungin tapahtuma- ja viestintävastaaviin, sopimusten laatiminen, aikataulutus, tapahtuman markkinointi ja viestintä, esitystekniikan ja turvallisuusjärjestelyiden suunnittelu ja koordinoiminen sekä Teosto- ja viranomaisilmoitusten tekeminen. 

Hakijalta vaaditaan tapahtumatuotantoon, tapahtumien markkinointiin ja viestintään liittyvää työkokemusta, itsenäistä työotetta sekä organisointi- ja ongelmanratkaisukykyä. Tapahtuma- ja kulttuurintuotantoon liittyvät opinnot ja kokemus ylioppilaskuntatoiminnasta katsotaan eduksi. Hakijalta vaaditaan myös sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. 

Palkkaus on ylioppilaskuntien TES:n mukaisesti II palkkaluokan mukaan.  

Hae tehtävää lähettämällä vapaamuotoinen hakemuskirje ja CV viimeistään 13.4. Taideyliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerille Jane Kärnälle sähköpostitse osoitteeseen taiyo-paasihteeri@uniarts.fi. Haastattelut pidetään 22.-23.4. 

Lisätietoja tehtävästä voi pyytää Vapaan taiteen tilan koordinaattorilta Karoliina Korvuolta puhelimitse numerosta 040 710 4227 tiistaina 1.4. klo 12-14 sekä keskiviikkona 9.4. klo 10-12. 

TaiYo 

The University of the Arts Student Union (ArtSU) is the community and interest and service organisation for students at Uniarts Helsinki. All bachelor’s and master’s degree students at Uniarts Helsinki are automatically its members. Doctoral students and exchange students are also welcome to join the student union, and the total number of members in ArtSU is about 1,700. 

TaiYo is its own organization, public body, independent from the university (of course we´re doing lots of cooperation) but all the things in student union are decided by the students (the representative council, which uses the highest decision-making power, is elected next time in November). In addition to that the student union has a few employees. Every student has to pay a membership fee for the student union and these are used to finance the activities of TaiYo. 

https://taiyo.fi/  

Space for Free Arts 

Vapaan taiteen tila on tapahtumatila, jossa Taideyliopiston opiskelijat voivat järjestää omia näyttelyitä, konsertteja, esityksiä ja muita tapahtumia. Tila on sijainnut vuodesta 2014 lähtien Katri Valan Puiston väestönsuojassa, Helsingin Sörnäisissä. 

https://vapaantaiteentila.fi/  

Helsingin kesäkadut 

Helsingin kaupunki valmistelee kesäkatuja Kallioon. Kesäkaduilla on tarkoitus tuoda väliaikaisia parannuksia alueen kävely-ympäristöön ja viihtyisyyteen kesäkausiksi 2025 ja 2026. Alustavasti kesäkadut ovat avoinna toukokuusta syyskuun loppuun vuosina 2025 ja 2026. 

Kesäkatujen toimenpiteet kohdistuvat etenkin Fleminginkadun, Porthaninkadun ja Vaasankadun ympäristöön. Lisäksi yksittäisiä kohteita toteutetaan koko naapuruston alueelle. 

Kaduille suunnitellaan oleskelun, ravintoloiden terassitoiminnan sekä kulttuuri- ja taidetoiminnan mahdollistavia elementtejä. 

https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/kaupunkisuunnittelu-ja-rakentaminen/suunnitelmat-ja-rakennushankkeet/kallion-kesakadut  

TaiYo on syrjinnästä vapaa työpaikka ja pyrimme tarjoamaan yhtäläiset mahdollisuudet kaikille. Kannustamme kaikkia sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä edustavia ja eri vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä hakemaan riippumatta esimerkiksi hakijan etnisestä taustasta, mahdollisesta toimintaesteestä, uskonnosta tai iästä. Emme käytä työhakemuksissa luovutettuja henkilötietoja muuhun tarkoitukseen, ja hakemukset ja CV:t tuhotaan tietoturvallisesti viimeistään vuoden kuluttua rekrytointiprosessin päättymisestä.