Jos kulttuuri on Riikka Purran mukaan luksustuote, olemme kaikki aikamoisia luksusperseilijöitä.
Kulttuuri on olemassaolomme ydin ja valtion kulttuuribudjetti on mahdollistanut ison osan kaikesta siitä, mitä mielletään suomalaisuuden käsitteeseen. Kulttuuri on nykyisyyden ja tulevaisuuden käärijöitä ja sibeliuksia, sisukkaita elokuvia, pelisuunnittelua kouluissa, jokapoikapaitoja.
Kulttuuri on niin arkinen osa suomalaisten jokapäiväistä elämää, että ehkä juuri siksi sen vaikutukset ja tosiseikat unohtuvat ison puolueen puheenjohtajaltakin. Käsitteenä kulttuuri on monelle hähmäinen. Yksilön näkökulmasta esimerkiksi sotepalveluja käytetään, kun taas kulttuuria eletään.
Vaikeutta ymmärtää kulttuurikentän laajuutta ei helpota se, että kulttuurikenttä on tottunut mähisemään aisoistaan keskenään. Erilaiset taiteen edunvalvontayhteisöt ovat jo julkistaneet kauniisti sanat “ei, emme me ole luksustuote”. Kulttuuri kuuluu kaikille, ja onhan se kuitenkin tietynlaista arjen luksusta. Luksus on jotain, miksi köyhtynyt opiskelija työuupumuksensa keskellä säästä ja näkee edes jotain valoa tunnelin päässä pitkän viikon jälkeen.
Kulttuurin puolustajat esittävät usein kysymystä, että mitä meille sitten jäisi, jos ei olisi kulttuuria? Kysymyksessä unohdetaan, että kulttuuri käsittää kaiken, miten ihmiset käsittelevät laajoja kokonaisuuksia ja luovuuden keinoin muokkaavat jatkuvasti omaa ympäristöään inhimillisemmäksi. Kulttuuria ei oikein voi yhteiskunnasta hävittää, mutta sen voi köyhdyttää totaaliseksi kakkakulttuuriksi. Pahanhajuinen tavara ei myy ulkomaille eikä kotimaahan.
Taloudesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että juuri kulttuuriin tehdyt panostukset ovat enemmänkin kuin maksaneet itsensä takaisin. Syy tähän on yksinkertainen. Suomalaiset kuluttavat valtavat määrät kotimaista kulttuuria vuosittain.
On olemassa käsite kulttuurihyvinvointi. Se tarkoittaa hyvinvointiin vaikuttavaa merkityksellistä toimintaa taiteen ja kulttuuri kontekstissa. Kulttuuria voidaan käyttää kansanlääkkeenä. Taideharrastuksessa käyvät lapset pärjäävät koulussa paremmin. Taide-elämykset vahvistavat positiivista minäkäsitystä. Kokemus onnellisuudesta kasvattaa todennäköisyyttä pysyä terveenä ja poissa kuormittamasta terveyspalveluja.
Ideat syntyvät luovuudesta, ja monen innovatiiviset bisnesideat kumpuavat taiteen luomasta tavasta ajatella. Vapaa taide heijastelee sen hetkistä yhteiskuntaa, ja tuo näkyväksi valtaapitäville tosiasioita, joita ei haluta nähdä. Sille on syynsä, miksi vaikka Putinin kaltaiset valtionpäämiehet pelkäävät kulttuurialoja.
Kulttuuria on monenlaista, mutta puhuttaessa panostuksista kulttuuriin puhumme konkreettisista valtion perustoiminnoista, jotka on nähty välttämättömiksi. Kulttuuri taipuu sanana moneen yhteyteen; on korkeakulttuuria, kansankulttuuria ja laulukulttuuria. Samoin löytyy puhekulttuuria, pöhinäkulttuuria ja buumerikulttuuria. Nyt puhumme kulttuurialasta, joka työllistää Suomessa enemmän kuin metsäteollisuus.
Kulttuurin ymmärryksestä kertoo paljon, jos kuvittelee kulttuurin olevan ainoastaan jotain Taistelevat metsot -maalauksen kaltaista. Jos ooppera laitettaisiin edustamaan koko valtavan laajaa kulttuurialaa, se olisi vähän sama kuin Feministinen puolue pyydettäisiin kertomaan myös Perussuomalaisten vaalitavoitteista.
Panostamalla kulttuuribudjettiin saadaan Suomen kulttuurivientiä kasvatettua. Jos ei olisi kulttuuribudjettia, suomalaisten maine olisi nopeasti vain Sanna Marinin sometilien varassa.
Ystävällisin terveisin,
Taideyliopiston ylioppilaskunnan hallitus
Viivi Tigerstedt, puheenjohtaja
Willjam Fagerström
Yolanda Harding
Eliise Tani
Heidi Hämäläinen
Jere Hölttä
Hamidreza Keshvarpajuh
(Teksti ja kuva; Suvi Vendelin)
English (UK) 
Suomi 
Svenska