Puheenjohtaja Annika Kempen puhe Taideyliopiston avajaisissa 2.9.2013

Arvoisa ministeri, rehtorit, rakkaat opiskelijat ja opettajat, hyvät naiset ja herrat,
Ärad minister, rektorer, kära studenter och lärare, mina damer och herrar,

Opiskelijat tulevat usein kysymään, mikä on Taideyliopisto, miksi se on ja erityisesti mitä hyötyä siitä on. Miten se näkyy palveluissa, käytävillä tai opetuksessa?

Harvoin osaan vastata näihin kysymyksiin tyhjentävästi tai edes tyydyttävästi. Kaikki on vielä kesken, mitä siitä edes kertoisin? Kertoisinko hallinnon fuusiointikiemuroista, näyttäisinkö budjettiexceliä? Se, mitä voi tehdä, on kysyä vastaantulijalta, mitä heidän mielestään Taideyliopiston pitäisi olla, minkälaisia mahdollisuuksia sen pitäisi tuottaa.

Förra vår har studenterna byggat studentkåren för sig. Utgångspunkter för det här verket har växlat enligt akademier; olika traditioner om intressebevakning och kultur har kolliderat. Vi har lyft ut några förfaringssätt och sökning för nya fortsätter. Vi måste veta varifrån vi kommer så att vi kan konstruera något nytt.

Olen kuluneen kevään ja kesän pyrkinyt laajentamaan ymmärrystäni lukemalla edesmenneiden ylioppilaskuntien toimintakertomuksia, pöytäkirjoja ja mietintöjä, sekä hakenut inspiraatiota pidetyistä puheista. Edelliset avajaispuheet ovat ikkunoita opiskelijoiden, yliopiston ja yhteiskunnan tilanteeseen, eivätkä aina niin valoisiakaan. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ajalta ne ovat myös ikkunoita Taideyliopiston syntyyn; sitä on pohdittu monelta kantilta ja prosessin eri vaiheissa, epäilty ja kannustettu. Kaikissa on peräänkuulutettu laajaa, koko yliopistoyhteisön läpäisevää keskustelua siitä, mikä Taideyliopiston pitäisi olla ja mikä on jokaisen akatemian asema yliopiston sisällä.

Samaan aikaan kun Taideyliopisto on hitaasti kehittynyt kohti olemassaolevaa muotoaan, opiskelijan asemaa yhteiskunnassa ja taideyliopistoissa on tasaisen varmasti kiristelty puolelta jos toiselta. Opintoaikoja on rajattu, henkilökohtaisen opetuksen määrä on vähentynyt; on supistettu kaikesta mistä voi ja sieltäkin, mistä ei oikeasti kannattaisi. Trendi jatkuu; viimeksi torstaina halliltus päätti budjettiriihen yhteydessä rakenteellisista uudistuksista, joista yhtenä on opintotukiajan rajaaminen. Kunhan päätöksen lopulliset raamit saadaan selville ja lukkoon, toivon sydämestäni ettei opintotukiaiheeseen palata näissä merkeissä pitkään aikaan. Päätösten vaikutuksia on syytä seurata riittävän kauan ja arvioida, toteuttavatko ne lainkaan  tarkoitustaan. Opintotuen uudistusten rinnalla opintojen sujuvuutta on kehitettävä; ilman joustavampia koulutusmahdollisuuksia opintotukiuudistus joutaa suoraan romukoppaan.

Käytävällä tapaamani opiskelijan kysymystä siitä, mikä Taideyliopisto on, on mietitty paljon niin ylioppilaskunnassa yhdessä kuin kukin meistä tykönään. Mitä Taideyliopiston pitäisi olla? Mitä hyötyä yhdistymisestä on? Pohdinta tulisi aina aloittaa siitä, mikä on olennaista. Olennaista on se, miten Taideyliopisto voi auttaa opiskelijaa oppimaan. Olennaista on se, miten Taideyliopisto voi auttaa opiskelijaa kehittämään luovuuttaan, löytämään tulkintansa. Hyvin ovat tiedossa ne rajoitteet, jotka meihin ulkoa kohdistuvat, mutta jos keskitämme voimamme ja aikamme niihin, olemme eksyneet.

Lukuisista keskusteluista, mietinnöistä ja unettomien öiden pohdinnoista minulle on hiljalleen hahmottunut yksi näkemys siitä, miksi Taideyliopisto on olemassa. Taideyliopisto on mahdollisuus. Taideyliopistossa on mahdollisuus avarampaan taiteen harjoittamiseen kuin missään akatemiassa yksinään. Yliopiston ainutlaatuinen mahdollisuus on tarjota tilaa ja aikaa erilaisten taiteilijoiden kohtaamiselle ja kehittymiselle.

Tätä mahdollisuutta edustavat niinkutsutut liikkuvuusopinnot; opiskelija voi osallistua naapuriakatemian opetukseen avatun tarjonnan puitteissa. Liikkuvuusopintoja kehitetään koko ajan, ja mikä parasta, yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Tulevaisuudessa liikkuvuusopinnot toivoakseni mahdollistavat aidosti poikkitaiteellisten tutkintojen tekemisen. Laajan liikkuvuuden vastapainona täytyy myös säilyttää ja kehittää mahdolisuuksia keskittyä intensiivisesti valittuun taiteenalaan.

Yliopiston rakentaminen on vielä kesken, ja kaikkihan me tiedämme että muutos on ainoa, mikä pysyy. Uskon, että Taideyliopisto on mahdollisuus kehittyä taiteilijana laajemmalle ja pidemmälle kuin aiemmin oli mahdollista. Uskon, että yliopiston kannattaa tutustuttaa ja törmäyttää toisilleen tuntemattomia opiskelijoita ja taiteenaloja, koska lopulta kaikki, mikä yliopistossa on merkityksellistä, syntyy ihmisten välisen toiminnan ja ajattelun tuloksena.

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille inspiroivaa lukuvuotta; toivon, että löydämme itsemme Taideyliopistosta, joka on enemmän kuin osiensa summa.