Uuden ylioppilaskunnan ensimmäiset edustajistovaalit järjestetään syksyllä. Ehdolle voivat asettua kaikki nykyisten ylioppilaskuntien (KUVYO, SAY, TEYO), läsnäoleviksi yliopistolle kirjautuneet jäsenet, ja samaten äänioikeus on kyseisellä joukolla. Jokaisella on vain yksi ääni, vaikka opiskelupaikka olisikin useammassa yhdistyvässä yliopistossa. Äänestäminen tapahtuu 1.-3.10.2012 oman korkeakoulun tiloissa. Yksityiskohtaiset ohjeet löydät sähköpostiisi elokuussa ilmestyvästä vaalikirjeestä ja näiltä sivuilta.
*******
Aikataulu ja yleistä vaaleista
Näin asetut ehdolle
Ohjeita ehdokkaalle
Ohjeita äänestäjälle
Ehdokkaat (myöhemmin)
Tietoa edustajistotoiminnasta
Edustajistosta lyhyesti:
Edustajisto on tavallaan ylioppilaskunnan oma eduskunta. Edustajisto, ”edari”, käyttää ylintä päätösvaltaa ylioppilaskunnassa, siis päättää muun muassa siitä, mihin panostetaan, mitä mieltä ollaan asioista, miten paljon kerätään jäsenmaksua ja mihin rahaa käytetään sekä nimittää hallituksen johtamaan ylioppilaskunnan päivittäistä toimintaa.
Edustajistolla on ensiluokkainen näköala koko ylioppilaskunnan toimintaan. Sieltä käsin voi siis hyvin pohtia myös, haluaisiko kenties tehdä vielä jotain muutakin opiskelijayhteisön hyväksi.
Lyhyesti edustajistotoiminta tarkoittaa:
- Perehtymistä ja ajatustyötä
- Keskustelua tapaamisissa ja sähköpostilistalla
- Kokouksia, joissa tehdään päätöksiä yhteisten pelisääntöjen puitteissa
- (Virkistystapahtumia, muuhun ylioppilaskunnan toimintaan osallistumista)