Jäsenpalvelut ja -edut

Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo) ajaa jäsentensä etua ja palvelee heitä monin eri tavoin. TaiYo valvoo opiskelijoiden etua ja oikeuksia Taideyliopistossa ja yhdessä muiden ylioppilaskuntien kanssa laajemminkin yhteiskunnassa, sekä pyrkii lujittamaan jäsentensä yhteisöllisyyttä mm. järjestämällä erilaisia tapahtumia. Jäsentensä taiteellista toimintaa TaiYo tukee mm. tarjoamalla esitys- ja näyttelytilaa Vapaan taiteen tilassa sekä erilaisia avustuksia yhteisölliseen toimintaan. TaiYo:n jäsenmaksun kautta opiskelijoiden käytössä ovat myös mm. Pykälä ry:n oikeusapupalvelu. Palvelusta löytyy tarkempaa tietoa oheisesta linkistä. Huomaathan, että YTHS-maksu suoritetaan vuodesta 2021 alkaen erikseen.

TaiYo:lla on myös joka akatemialla tilat, joissa opiskelijat voivat käydä esim. lukemassa lehtiä, keittämässä kahvit tai ihan vain hengaamassa. Sibelius-Akatemian N-talon ylioppilaskunnan huoneessa (Nervanderinkatu 13, 4. krs) sijaitsee myös TaiYo:n toimisto. Toimistolla voi käydä mm. hoitamassa opiskelijakorttiasiansa, ostamassa TaiYo:n myyntituotteita, vuokraamassa PA-kamoja sekä kysymässä neuvoa kaikkeen mahdolliseen opiskelijan elämään liittyvään. Toimistolla työskentelevät pääsihteeri Lauri Grünthal sekä jäsenpalvelu- ja viestintäsihteeri Ester Sundström.

Lue lisää toimiston palveluista:
PA-vuokraus
Myyntituotteet

Opiskelija-alennukset

Opiskelijat saavat monenlaisia alennuksia näyttämällä opiskelijakorttia. Esimerkiksi joukkoliikenteessä HSL, VR ja Matkahuolto antavat lipuistaan perustutkinto-opiskelijoille yleensä n. 40-50 % alennuksen. Pääkaupunkiseudulla on myös useita opiskelijaravintoloita, jotka tarjoavat lounasta edullisesti.

Keskeisten matka- ja lounasalennusten lisäksi monet liikkeet, palvelut ja kulttuurilaitokset tarjoavat erilaisia alennuksia opiskelijoille. Näitä opiskelijaetuja ja -tarjouksia löytyy kootusti opiskelijoiden etupalvelu Frankin nettisivuilta. Alla muutamia poimintoja opiskelija-alennuksista erityisesti kulttuuripalveluista, mutta lisää etuja ja alennuksia päivitetään Frankin sivuille jatkuvasti, joten kannattaa käydä tarkistamassa viimeisimmät tarjoukset!

  • Taideyliopiston omat produktiot ovat opiskelijoille ilmaisia (poislukien muutamat SibAn konsertit): taideyliopistolaisena olet oikeutettu yhteen vapaalippuun Sibelius-Akatemian tapahtumiin ja kahteen vapaalippuun Teatterikorkeakoulun tapahtumiin. Kuvataideakatemian näyttelyihin on aina vapaa pääsy, ja SibAn tutkinnot ovat avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia.
  • Musiikkitoimijoista mm. Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Ooppera antavat opiskelija-alennuksen. Lisäksi HKO:n ja RSO:n harjoitukset ovat avoimia SibAn opiskelijoille.
  • Teattereihin saa lähes poikkeuksetta opiskelijahintaisia lippuja.
  • Lähes kaikki taidemuseot myöntävät opiskelija-alennuksen. Lisäksi mm. Ateneumiin, Kiasmaan, Sinebrychoffin taidemuseoon ja Helsingin kaupungin taidemuseoon pääsee tiettyinä ajankohtina ilmaiseksi.
  • Finnkinon elokuvateatterit tarjoavat opiskelijoille näytöksestä riippuen 10-30 % alennuksen.
  • Nuottikauppa Ostinato, jota taideopiskelijat ovat aikoinaan olleet perustamassa, myöntää kaikille Taideyliopiston opiskelijoille 10 % alennuksen.
  • Suomen Hostellijärjestö tarjoaa hostelleissaan opiskelijoille majoitusetuja ja hostellikortin alennettuun jäsenhintaan.
  • Frankin sivuilta löytyy sadoittain lisää opiskelija-alennuksia mm. matkoista, lehdistä, vaatteista, Maceista, hotelleista ja ravintoloista. Käy katsomassa!

 

Vastaa